Digitoday

Valikko

TeliaSonera luopuu SmartTrustin tietoturvasta

TeliaSonera heittää hyvästi entisen tytäryhtiönsä SmartTrustin varmennealustalle. SmartTrustin tuotteita yhtiö käyttää edelleen esimerkiksi Soneran mobiilivarmenteen yhtenä alustana.

Yhtiö siirtää varmenteensa yhdysvaltalaisen RSA Securityn alustalle. TeliaSonera teki RSA:n kanssa sopimuksen lokakuussa alustasta. Vaihtoehtoina oli useita julkisen avaimen alustatoimittaja, kuten Verisign ja SmartTrust.

- RSA osoittautui kustannuksiltaan edullisimmaksi ja toimivimmaksi. SmartTrust ei ole mennyt teknisesti eteenpäin, johtaja Markku Järvinen Sonerasta sanoo.

Mobiililaitteiden tietoturvaratkaisuja kehittävä SmartTrust on Soneran entinen tytäryhtiö. Sonera myi tyttären vuonna 2001 riskirahoittajille. Sonera jäi vähemmistöosuudella mukaan yhtiön toimintaan. SmartTrustin päämaja sijaitsee Ruotsissa.

SmartTrustin varmennealustaa on käyttänyt Soneran lisäksi Ruotsin Telia.

Järjestelmien integrointi on teettänyt TeliaSonerassa paljon työtä ja yhtiö päätti kilpailuttaa alustan.

Sopimuksen arvoa TeliaSonera ei julkista. Kyseessä on kuitenkin mittava järjestelmätyö, jossa kymmenet tuhannet varmenteet siirtyvät uudelle tekniikalle.

Hanke käynnistyy ensimmäiseksi Suomen Sonerassa.

RSA on entuudestaan Sonerassa käytössä vaihdettavien salasanojen alustana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    2. 2

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    3. 3

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    4. 4

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    5. 5

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    6. 6

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    7. 7

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    8. 8

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    9. 9

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    10. 10

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    2. 2

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    3. 3

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    4. 4

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    5. 5

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    6. Näytä lisää