Digitoday

Valikko

Ohjelmistolla luistoa luovuuteen

Ohjelmistoyhtiö 7 Days Academyltä on valmistumassa laatuaan ensimmäinen ohjelmistotuote systemaattiseen organisaation innovaatiohallintaan, Tekes kertoo. Virike-reaktio-ohjelmiston tarkoitus on auttaa synnyttämään uusia ideoita ja ajatuksia, hyödyntämään yrityksissä piilevää innovaatiopotentiaalia ja jalostamaan tietoa tuotekehitystasolle.
Järjestelmää voidaan käyttää suljettuna, esimerkiksi kokoustilanteissa tai verkkotyöskentelyssä käytettävänä ohjelmistotyökaluna. Se voi olla myös organisaatioon integroitava avoin järjestelmä, kuten intranetissä toimiva haasteiden ja ideoiden keruupiste, jossa myös tehdään alustavaa arviointia.

Parhaimmillaan kyseessä on organisaation koko sisäistä viestintää, toimintatapoja ja ilmapiiriä ohjaavien prosessien uudistaminen. Keskeisenä piirteenä on luoda kanava, jossa ajatuksia ei "torpata" jo kättelyssä, ja jossa henkilöstölle kehitetään myös erilaisia palkitsemismalleja, Tekes hahmottaa.

Ohjelma voi rakentua esimerkiksi kuvista, videokuvista tai sanoista, jotka tehostavat ajattelua ja parantavat keskittymiskykyä. Ohjelman avulla kerätyt ideat voidaan halutuin kriteerein, kuten kustannuksen, uutuusarvon tai arviointiryhmän pisteytyksen perusteella, seuloa ja asettaa järjestykseen.

EON Finland testaa

Tekesin Fenix-teknologiaohjelmaan kuuluvaa ohjelmistoa aletaan lähiaikoina pilotoida ensimmäisissä yrityksissä, muiden muassa energiayhtiö EON Finlandissa. Vuonna 2003 perustettu pieni helsinkiläisyritys 7 Days Academy tekee tiivistä yhteistyötä Innotiimin kanssa tuotekehityksessä sekä järjestämällä ohjelmistopohjaisia luovan ongelmaratkaisun inno-päiviä.

Innovaationhallintajärjestelmälle näyttäisi tutkimusten mukaan olevan selkeää tarvetta, sillä innovatiivisuuden katsotaan edelleen monissa yrityksissä kuuluvan vain johdolle tai tuotekehitysosastolle eikä sen kehittämistä ei ole juurikaan organisoitu, Tekes pohtii.

- Samalla toimivan liiketoimintamallin kehittämisestä on kuitenkin tullut yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja myös innovatiivisuuden kehittäminen koetaan organisaatioissa strategisesti erittäin tärkeäksi asiaksi. Ongelmana on, että hyvät ideat saattavat maata vuosiakin koneella jalostumatta koskaan pidemmälle. Samoja ideoita 'synnytetään' yhä uudelleen tai kehityshanke valikoituu vain johtajan oman mielenkiinnon mukaan. Päätökset jäävät usein myös tekemättä, koska ideaa ei jalosteta riittävästi. Myöskään ilmapiiri ei monissa organisaatioissa suosi luovaa ajattelua, 7 Daysin toimitusjohtaja Juha Rytkönen listaa ongelmia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    4. 4

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    5. 5

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    8. 8

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    6. 6

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    4. 4

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    5. 5

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    6. Näytä lisää