Digitoday

Valikko

Ict sykki Innosuomi 2004 -kisassa

Julkaistu:

Tasavallan presidentti Tarja Halosen myöntämät Innosuomi 2004 -palkinnot 2004 jaettiin Helsingissä tiistaina.
Palkinnon sai muun muassa Firstbeat Technologies, joka on kehittänyt sykeanalyysiteknologian, jonka avulla sydämen sykevälimittausta analysoimalla pystytään tuottamaan tarkkaa ja monipuolista tietoa kehon toiminnoista ja elämäntapojen terveysvaikutuksista.

Kilpailun teema oli tänä vuonna Luovuus ja pk-yritykset - henkinen omaisuus ja innovaatiot hyvinvoinnin edistäjinä.

Kilpailuun tuli kaikkiaan 171 ehdotusta 35 eri toimialalta. Kolme eniten edustettua toimialaa olivat ict-, puunjalostus- ja terveys- ja liikunta-ala. Aktiivisimmat maakunnat ehdokashankinnassa olivat Uusimaa, Etelä-Karjala ja Kainuu. Asukaslukuun nähden eniten ehdotuksia tehtiin Kainuussa.

Älyistuimista pitoteippiin

Palkinnon saivat myös Jaspicom, Nexstim, Rosette Systems sekä Startex. Jaspicom on kehittänyt kääntyvän älyistuimen autoihin, Nexstim puolestaan suunnatun aivostimulaation keskushermoston toimintakykyä mittaamaan. Rosette Systems sai kunniaa rakennuselementtien ja kattoristikoiden valmistuksesta ohutteräksestä cad-ohjatulla automaattisella prosessilla. Startex sen sijaan on luonut Grip Tape -pitoteipin maastohiihtosuksille voiteluongelmia ratkomaan.

Innosuomi on perustettu vuonna 1994 ja sen suojelijana toimii tasavallan presidentti. Valtakunnalliset palkinnot jaetaan vuosittain tunnustukseksi ja kannustukseksi ansiokkaasta innovatiivisesta yrittäjyydestä.

Taustavoimina toimivat Elinkeinoelämän keskusliitto, kauppa- ja teollisuusministeriö, Keksintösäätiö, Keskuskauppakamari, Patentti- ja rekisterihallitus, Sitra, Suomen Jobs and Society, Suomen Yrittäjät, Tekes, TE-keskukset, työministeriö sekä maakuntaliitot, oppilaitoksia ja muita innovaatiotoimintaa tukevia organisaatioita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    3. 3

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    4. 4

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    5. 5

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    6. 6

      Tänään katkeaa Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Felipe Massa kommentoi Kimi Räikkösen tilannetta – karu ennustus

    9. 9

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    10. 10

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    6. 6

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    7. 7

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    8. 8

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    9. 9

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    10. 10

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    3. 3

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    4. 4

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    5. 5

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    6. Näytä lisää