Digitoday

Valikko

Jorma Kylätie vuoden tietotekniikkavaikuttaja

Julkaistu:

Tietotekniikan liitto on myöntänyt tunnustukset it-alalla kunnostautuneille toimijoille. Vuoden tietotekniikkavaikuttajaksi nimitettiin SysOpenin perustaja ja pitkän linjan vaikuttaja Jorma Kylätie.

Vuoden tietotekniikkatuote puolestaan on S-ryhmän S-kanava. Tunnustukset jaettiin tänään Johdon Tietotekniikka 2004 -tapahtumassa Kalastajatorpalla.

Jorma Kylätielle jaettiin tunnustus pitkästä ja vaikuttavasta työstä tietotekniikkatoimialan parissa. Hän on päivätyön ohella monipuolisesti osallistunut järjestötoimintaan ja alan yleisempään kehittämiseen, Tietotekniikan liitto arvioi.

Pyyteetöntä työtä

Kylätie on nykyisen SysOpen Oyj:n perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja. Hän on myös työskennellyt CISA-tietojärjestelmätarkastuksen käyttöönoton hyväksi Suomessa. Kylätie antoi myös merkittävän panoksen Tietotekniikan liiton toimintaan ollessaan hallituksen jäsenenä vuosina 1998 - 2002.

Kylätie on edelleen useiden suomalaisten tietotekniikkayritysten hallituksessa. - Kylätie on aina toiminut pyyteettömästi ja antanut merkittävän panoksen koko suomalaisen tietotekniikan kehittämiseen. Useiden henkilöiden mentorina hän on merkittävällä tavalla tukenut it-ammattilaisuuden kehittymistä maassamme. Hän on ollut meille monelle hyvä esimerkki, TTL:n hallituksen varapuheenjohtaja Olli-Pekka Rissanen perustelee valintaa.

S-ryhmä valjasti it:n

Vuoden tietotekniikkatyöksi nimetty S-kanava on liiton mukaan osoitus onnistuneesta tietotekniikan hyväksikäytöstä koko liiketoimintastrategian toteutuksessa.

- S-kanava -sivuston jatkokehittämisen lähtökohtana on S-ryhmän perusliiketoiminnan tukeminen ja uusien asiakaspalvelutuotteiden kehittäminen. Tietotekniikkaa ei nähdä muusta toiminnasta irrallisena, vaan se on valjastettu onnistuneesti ydinliiketoiminnan tärkeäksi osaksi. Lisäksi kanava tarjoaa onnistuneen ja monipuolisen sähköisen palvelun kokonaisuuden asiakaskunnalle, Olli-Pekka Rissanen sanoo.

Vuoden 2003 aikana uudistetulla S-kanavalla on viikoittain noin 40 000 erillistä käyttäjää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    4. 4

      Poliisin tehovalvontaisku alkanut aamuvarhain: Suunnataan mm. mökkiteille ja -paikkakunnille

    5. 5

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    6. 6

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    7. 7

      Tutkijat löysivät viitteitä eksoottisesta ”enkelihiukkasesta” – 80 vuotta sitten ennustettu fermioni on itse oma antihiukkasensa

    8. 8

      Charlie-vauvan tapaus kuohuttaa – vakavasti sairasta poikaa hoitavaan sairaalaan sataa tappouhkauksia

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    9. 9

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    4. 4

      Poliisin tehovalvontaisku alkanut aamuvarhain: Suunnataan mm. mökkiteille ja -paikkakunnille

    5. 5

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    6. Näytä lisää