Digitoday

Surffaajat suosivat kuntasivuja julkishallinnossa

Julkaistu:

Kuntien verkkopalvelut ovat tutkimusten mukaan julkishallinnon www-sivustojen suosituimpia. Kuntaliiton pilottihankkeessa Lappeenranta, Jyväskylä, Oulu, Rovaniemi ja Tampere selvittivät, kuinka selainpohjainen mittausjärjestelmä soveltuu sivustojen kävijäliikenteen mittaamiseen. Hankkeen tavoitteena oli saada tietoa sivujen kävijämääristä sekä testata selainpohjaisen mittauksen luotettavuutta.
Tutkimuksessa mukana olleiden kuntien etusivuilla vierailtiin kuukaudessa keskimäärin 262 000 kertaa. Etusivun lataushuippu saavutettiin Tampereella, jonka etusivu ladattiin toukokuussa 415 500 kertaa. Asukasmäärään suhteutettuna eniten käytettiin Rovaniemen etusivua.

Sivustoilla vierailleista ulkomaalaisia oli keskimäärin 12 prosenttia. Eniten vierailuja tekivät ruotsalaiset, saksalaiset ja yhdysvaltalaiset, Lappeenrannassa myös venäläiset.

Selvästi suurin osa vierailuista alkoi käyttäjän kirjoittaessa kaupungin www-osoitteen suoraan selaimeen tai hakiessa osoite selaimensa suosikkilistalta. Neljännes vierailijoista päätyi kunnan sivustolle hakukoneen tai toisella sivustolla olleen linkin kautta. Suosituimmat hakusanat olivat kuntien nimet, mutta myös matkailukohteisiin, nähtävyyksiin ja yliopistoihin liittyviä hakusanoja käytettiin paljon.

Sivujen käyttöä ei seurata systemaattisesti
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kunnissa käytetään tällä hetkellä yleisimmin palvelinpohjaisia mittaussovelluksia, joskin valtaosa kunnista ei seuraa verkkopalveluiden käyttöä systemaattisesti. Kokemukset selainpohjaisesta kävijäliikennemittauksesta vaihtelivat varovaisen positiivisesta neutraaliin. Kaikki pilottikaupungit olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että käytön seuranta on internet-palveluiden kehittämisen tärkeä tukiväline.

Palvelinpohjaisista mittausjärjestelmistä käytetyimpiä ovat WebTrends tai julkaisujärjestelmätoimittajien tarjoamat tilastointivälineet. Hankkeessa selainpohjaista mittausjärjestelmää pilotoitiin InterQuestin IQTM-mittausjärjestelmällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

    6. 6

      Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

    7. 7

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    8. 8

      Iranin toimet kuin Kim Jong-unin oppikirjasta – ”Piditte siitä tai ei, aiomme auttaa Syyriaa, Jemeniä ja Palestiinaa”

    9. 9

      Huhut vellovat Kylie Jennerin, 20, raskausuutisen ympärillä: kuka on lapsen isä? Ex-poikaystävä väitti vauvaa omakseen

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    10. 10

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

    6. Näytä lisää