Digitoday

Valikko

Novell tyrkkää työpöytä-Linuxia nettikioskeihinkin

Ohjelmistoyhtiö Novellin yrityskäyttäjille suunnattu Linux-työasemaratkaisu voi löytää tiensä normaalien toimistojen lisäksi esimerkiksi internet-kioskeihin. Novell Linux Desktop 9 on myös herättänyt betatestaajien kiinnostuksen esimerkiksi puhelinpalvelukeskuksissa. Lisäksi ratkaisusta kaavaillaan paikoin korvaajaa raskaille Unix-työasemille, Novell kertoo.

- It-ala on jo pitkään odottanut Linuxia tulevaksi työasemiin. Novell kohdistaa Linux-työpäytäpanostuksensa alueille, joissa hyödyt ovat suurimpia. Novell Linux Desktop ei tarkoita yrityksen koko tämänhetkisen ympäristön korvaamista, vaan sitä, että yritykset tunnistavat missä ja milloin avoimen lähdekoodin työpöytä on kustannustehokas ja järkevä vaihtoehto, sanoo Novellin pääjohtaja Jack Messman.

Yhtiö kertoo tuovansa palvelinkäytössä luotettavuutensa osoittaneet teknologiat ja ominaisuudet myös työasemaympäristöihin uuden tuotteen myötä. Ratkaisu pohjautuu SuSE Linux -teknologiaan, ja sitä täydentävät Novellin tuki-, koulutus- ja konsultointipalvelut sekä kumppaniverkosto.

Novell Linux Desktop 9:ssä on loppukäyttäjän käyttöjärjestelmä sekä paketti toimisto- ja yrityssovelluksia.

Novell pitää mahdollisena, että ajan myötä Linux-työasemat korvaavat Windows-työasemia. Erityisesti julkinen sektori ja koulumaailma ovat osoittaneet kiinnostusta järjestelmään, joka ei rajoita käyttäjää yhden toimittajan työpöytäratkaisuihin.

Siinä missä osa asiakkaista harkitsee korvaavansa kaupallisen käyttöjärjestelmäympäristönsä siirtymällä täysin Linuxiin, osa puolestaan suunnittelee hyödyntävänsä sekä perinteisiä, kaupallisia ohjelmistoja että avoimen lähdekoodin ratkaisuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    3. 3

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    6. 6

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    7. 7

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    8. 8

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    9. 9

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    3. 3

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    6. Näytä lisää