Digitoday

Valikko

Nokian johtaja hyppäsi pois kultaisesta oravanpyörästä

Nokian entinen uusien liiketoiminta-alueiden johtaja on julkaissut esikoisromaanin Tästä pelistä pois, joka liikkuu hektisen it-työelämän kuluttavassa imussa. Kirjailija itse lähti kaksi vuotta sitten Nokialta, koska halusi ottaa ajan omiin käsiinsä. Mies on päätökseensä tyytyväinen ja suunnittelee jo toisen kirjan kirjoittamista.
Nokian entinen johtaja Johan Schmidt on julkaissut kirjan Tästä pelistä pois, jossa hän kertoo hektisen työelämän kohtaloikkaista seurauksista fiktiivisesti. Esikoisromaania leimaa vahva omaelämäkerrallinen tunnelma.

Schmidt kertoi eilen ajatuksiaan työelämän vaarallisesta imusta Ylen Inhimillisessä tekijässä. Helsinkiläinen Johan Schmidt, 39, aloitti uransa Nokialla 1994 lakimiehenä. Hän eteni nopeasti esimiestehtäviin ja vieläkin korkeammalle. Vuonna 2002 hän toimi Nokian liiketoiminta-alueiden kehittämisestä vastaavana johtajana.

Sitten tuli stoppi. Mies irtisanoutui yhtiön palveluksesta syksyllä 2002 keskittyäkseen kirjoittamiseen. Tuloksena syntyi Tammen syyskuussa julkaisema Tästä pelistä pois -romaani.

Isokallio tunnetuin Nokia-kirjailija

Nokiasta on aiemminkin lähdetty kirjailijaksi. Nokian entinen toimitusjohtaja Kalle Isokallio erosi tehtävästään vuonna 1991, ja kirjoitti romaanin Vapaa Velkua. Sen jälkeen romaaneja on ilmestynyt lisää.

- Työnteko 90-luvulla oli hektistä. Koko ajan oli jotakin käynnissä, koko ajan olit jäljessä, ja koit huonoa omaatuntoa. Toisaalta sai kokea euforiaa, kun onnistui kasaamaan ympärilleen hyvän tiimin, ja onnistui hankkeissaan, Schmidt kuvailee vuosia Nokialla.

- Ei sitä ajatellut, kuinka pitkä päivää teki. Ainakin kolme kertaa viikossa tein kahdentoista tunnin pituisia päiviä. Asiat mitä pitää tehdä, piti tulla tehdyksi.

Kaksi vuotta sitten mies päätti ryhtyä kirjailijaksi.

- Vanhat ystävät sanoivat, että sitähän sä olet aina halunnut tehdä. Olin itsekin unohtanut sen, mitä olin halunnut tehdä.

Niklas menettää kaiken työn alttarille

Tästä pelistä pois kuvaa 2000-luvun työkulttuuria; ihmisiä jotka omistavat kaikkensa työlleen. Kirjassa pohditaan elämäntarkoitusta ja uskonnon merkitystä.

Kirjan päähenkilö Niklas on kohdannut elämässään lähestulkoon pelkkää myötätuulta: hän on edennyt urallaan it-yrityksen toimitusjohtajaksi, saanut vaimonsa kanssa kaksi reipasta poikaa, kaveripiiri pitää hyvin yhtä. Sitten alkavat vastoinkäymiset: avioliitto päättyy eroon, läheinen ystävä kuolee, firmalle tulee saneerauspaineita.

Yllättävät käänteet ja tietoisuus kaiken hauraudesta pakottavat määrätietoisen ihmisen arvioimaan elämäänsä uudelleen. Tunteeko Niklas lopulta parhaita ystäviään, tai edes vaimoaan? Mutta onko jo liian myöhäistä ruveta tekemään aivan toisenlaisia valintoja?

Tanskalaisen eksistenssifilosofin Søren Kierkegaardin sanoihin Nokia-johtaja lopettaa haastattelunsa:

- Se, joka menettää tasapainonsa, horjahtaa. Se, joka ei koskaan horjahda, menettää itsensä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    5. 5

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    6. 6

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    7. 7

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    8. 8

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    9. 9

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    10. 10

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    10. 10

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    3. 3

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    4. 4

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    5. 5

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    6. Näytä lisää