Digitoday

Canal Digitalilla jo yli 800 000 tilaajaa

Julkaistu:

Pohjoismainen ja Suomessakin toimiva maksu-tv-operaattori Canal Digital oli saanut syyskuun lopussa yli 800 000 satelliitti-tilajaa. Kasvua oli yli 8 000 asiakasta edelliseen vuosineljännekseen verrattuna.
- Me olemme menestyneet tiukassa kilpailutilanteessa ja voittaneet markkinaosuuksia, koska olemme satsanneet hyvään ja monipuoliseen ohjelmatarjontaan ja samalla tehneet asiakkaillemme
television käytön entistä yksinkertaisemmaksi ja helpottaneet heidän elämäänsä, sanoo Christian Albech, Canal Digital AS:n pääjohtaja.

Syksyn aikana Canal Digital lanseerasi markkinoille muun muassa uuden Showtime- elokuvakanavan, jonka lajityyppinä ovat toiminta-, jännitys- ja kauhuelokuvat

Combo-digiboxista suomalaiskatsojien suosikki

Canal Digital Finland Oy:n menestystä vauhditti uuden teknologian Combo-digiboxi, jolla voi ainoa laitteena katsoa sekä satelliittivälitteisiä että maanpäällisiä digi-kanavia. Se on saanut sekä asiakkaiden että jälleenmyyjien suosion.

- Combo-digiboxilla näkyvät käytännössä kaikki digi-kanavat. Sen ansiosta katsojan valittavana on kotimaisten kanavien lisäksi liki 70 kanavaa, joilta löytyy ohjelmia jokaisen makuun: muun muassa uusimpia elokuvia, viihdettä, uutisia, urheilua, erotiikkaa, luonto-, matkailu- ja tiededokumentteja sekä musiikki- ja lastenohjelmia ympäri vuorokauden, sanoo Canal Digital Finlandin toimitusjohtaja Jyri Timonen.

Canal Digitalin jälleenmyyjiä ovat noin 600 kodinkone- ja antenniliikettä, kuten Expert, Gigantti, Markantalo, Musta Pörssi ja Tekniset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    3. 3

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    4. 4

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    5. 5

      Käräjäoikeus vangitsi toisen epäillyn Turun puukkoiskuun liittyen – asianajaja: 18-vuotias Mohamed kiistää osallisuuden

    6. 6

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    7. 7

      ”Maailman kaunein pilotti” – Evan, 31, henkeäsalpaavat kuvat nousivat yllättäen somehitiksi – vaalea kaunotar työskentelee lentäjänä

    8. 8

      Kimi Räikkönen jatkaa Ferrarilla ensi kaudella!

    9. 9

      Therese Johaug murtui kyyneliin toimittajajoukon edessä – IS seurasi tapauksen etenemistä

    10. 10

      Mr Sexy, Miss Pelinainen, Mr Too Big – Nämä 11 sinkkua kilpailevat voitosta Paratiisihotelli-ohjelmassa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    6. 6

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    7. 7

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    8. 8

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    9. 9

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    10. 10

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    3. 3

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    4. 4

      Uudistus kiukutti ensin Facebookissa – nyt se tulee WhatsAppiin

    5. 5

      Käräjäoikeus vangitsi toisen epäillyn Turun puukkoiskuun liittyen – asianajaja: 18-vuotias Mohamed kiistää osallisuuden

    6. Näytä lisää