Digitoday

Valikko

Kännykkävalmistajat valpastuvat virustorjunnassa

Julkaistu:

Matkapuhelinvalmistajat ja tietoturvatalot tuovat lähiaikoina myyntiin tuotteita suojaamaan kännyköitä pc-maailmasta tutuilta vitsauksilta. Asiantuntijoiden mukaan virusuhka on suurin älypuhelimissa, mutta toistaiseksi pieni, koska markkinoilla on useita erilaisia teknologioita yhden dominoivan sijaan.

Nyt potentiaaliset riskit kuitenkin huolestuttavat selvästi aiempaa enemmän ja samalla markkinasaumat mobiileille turvatuotteille ovat kasvaneet. Esimerkiksi Nokialta odotetaan pian myyntiin 6670-älypuhelinta, joka on varustettu F-Securen virussuojalla.

Kehitystä on vauhdittanut kesäkuussa löytynyt maailman ensimmäinen, mobiililaitteille kirjoitettu Cabir-mato, kertoo uutistoimisto Reuters. - Pari vuotta sitten soittelimme mobiiliyrityksiin kertoaksemme tulevaisuuden riskeistä, mutta ne vastasivat "ei kiitos". Nyt ne soittavat meille, sanoo F-Securen mobiilitietoturvan asiantuntija Matias Impivaara.

Turvaohjelmien tuottaja McAfee kehittää parhaillaan suojaa japanilaisen NTT Docomon laitteille. Symantec puolestaan tarjoaa jo ratkaisuja Palm-pohjaisille älypuhelimille sekä Windowsia käyttäville kämmenmikroille. Yhtiö rakentaa suojaa myös Nokialle ja keskustelee useiden suurten mobiilialan yritysten kanssa.

Cabir ei tuhoa saastuttamissaan laitteissa tiedostoja, mutta pystyy imemään virran akusta. Edistyneemmät madot voisivat kuitenkin esimerkiksi sulkea puhelimia tai nauhoittaa keskusteluja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    4. 4

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    5. 5

      Demokraatti: Perussuomalaiset jättänyt Veera Ruoho siirtyy hallituspuolueen riveihin

    6. 6

      Kovista kivuista kärsineelle Martina Aitolehdelle tyly tuomio – joutuu isoon leikkaukseen: ”Itkettää ja pelottaa”

    7. 7

      Ben Zyskowicz Suomen suuresta uudistuksesta: ”Moni pettyi”

    8. 8

      Kiinnostaako seksi julkisella paikalla? Lue ensin nämä 7 kiusallista kokemusta ja mieti uudelleen

    9. 9

      Eläkeläisten kahvihetki veneessä aiheutti pelastusoperaation Järvenpäässä: ”He eivät päässeet rantaan”

    10. 10

      Irak juhlii Mosulin moskeijan valtausta: Isisin ”fiktiivinen valtio on kaatunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    7. 7

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    8. 8

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    9. 9

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    10. 10

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    4. 4

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    5. 5

      Demokraatti: Perussuomalaiset jättänyt Veera Ruoho siirtyy hallituspuolueen riveihin

    6. Näytä lisää