Digitoday

Siemens virtualisoi matkaliput Saksan ja Tsekin rajalla

Julkaistu:

Virtuaaliset matkaliput ovat pian 280 000 ihmisen ulottuvilla Vogtlandissa Saksan ja Tsekin rajalla. Marraskuun alusta lähtien voi ostaa matkalippunsa matkapuhelimella.
Marraskuusta lähtien bussi- ja junamatkustajat Tsekissä sekä Saksan kolmessa liittovaltiossa – Bavariassa, Thuringissa ja Saxonyssa – voivat käyttää kännykkää "taskukokoisena lippuautomaattina".

Siemensin mukaan etuna on, että pikkurahaa tai lippuluukulla jonottamista ei tarvita. Sen sijaan matkustajia laskutetaan suoraveloituksella. Ensi vuonna myös aikataulutiedot tulevat mobiilisti saataville.

Onnistuneen pilottiprojektin jälkeen liikenneyhtiö Vogtland Local Public Transportation Association tilasi Siemens Business Servicesilta ratkaisun asennukset ja hallinnoinnin. Javaa tukevien matkapuhelinten mahdollistama palvelu on tällä hetkellä ainoa laatuaan Saksassa ja sopii käytettäväksi valtiollisten rajojen rajoittamatta, Siemens sanoo.

Älyajokortteja slovakialaisille

Siemens kertoo myös toimittavansa älykkäitä ajokortteja Slovakiaan. Kuuden miljoonan euron projektissa Slovakian sisäministeriö on tilannut Siemensiltä it-infrastruktuurin, jolla luottokortin kokoiset ajokortit personoidaan ja tuotetaan. Vuoden loppuun mennessä yli 300 000 slovakialaista kuljettajaa on saamassa EU-kelpoisen ajokortin.

Siemens pystyttää 80 pysyvää ja kymmenen väliaikaista toimipistettä Slovakiaan korttituotantoa varten. Toimipisteissä kuljettajien valokuvat ja allekirjoitukset kerätään digitaalisessa muodossa ja siirretään ajokortteihin. Myös kortit tuotetaan näissä samoissa paikoissa.

Uudet asiakirjat täyttävät Euroopan Unionin asettamat turvallisuusvaatimukset. Slovakian sisäministeriö käyttää samaa it-infraa henkilöllisyystodistusten ja passien valmistuksessa. Suunnitteilla on myös biotunnisteiden, kuten sormenjälkien liittäminen asiakirjoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. 6

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    7. 7

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    8. 8

      Natsit tappoivat newyorkilaisen Nancyn sukulaiset – ”Soihtujen kantamien tuo minulle kylmät väreet”

    9. 9

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    10. 10

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. Näytä lisää