Digitoday

Joblinesta Monster.fi

Julkaistu:

Alma Media -konserniin kuuluva työpaikkailmoitusmedia Jobline on marraskuun alusta nimeltään Monster. Omistussuhteet säilyvät ennallaan: Monsterista Alma Media omistaa 75 prosenttia ja Monster Incorporated loput.

Yhtenäistämällä kaikkien ketjussa toimivien maiden brändit saman Monster-nimen alle asiakkaat saavat monipuolisempia rekrytointiratkaisuja, yhtiöt uskovat. Verkossa työpaikkailmoittelu on arviolta nopeaa ja tehokasta, minkä luotetaan palvelevan niin työnhakijaa kuin työnantajaakin.

Monster sanoo olevansa maailman suurin internetissä toimiva työpaikkailmoitusmedia. Palvelun piirissä on 23 maata Euroopassa, Amerikassa ja Kaukoidässä ja sitä käyttää 47 miljoonaa työnhakijaa ympäri maailman.

Joblinen ilmoitusmäärä vahvassa kasvussa

Kauppalehti alkaa julkaista lauantaisin 30.10 alkaen Uudellamaalla uutta viikkosanomalehteä Kauppalehti Pressoa. Lehteen tulee myös luokiteltujen ilmoitusten osio, johon on koottu muun muassa Monster.fi:n työpaikkailmoitukset.

- Työpaikkailmoitusten määrä palvelussamme on kasvanut vuodessa 90 prosenttia. Yhdistämällä Alma Median lehdet ja Monsterin internet-palvelun pidämme yllä rekrytointiosaamisen etumatkaa, Joblinen toimitusjohtaja Stefan Kajanus sanoo.

Alma mainitsee luokiteltujen palvelujen olevan osa yhtiön kasvustrategiaa. Verkko-osaamisella haetaan myös eväitä mahdolliseen kansainvälistymiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Kommentti: Suomi kestää terroristit

    3. 3

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    4. 4

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    5. 5

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    6. 6

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    7. 7

      Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

    8. 8

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    9. 9

      Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

    10. 10

      Suruliputus koko maahan Turun tapahtumien vuoksi – alkaa heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Kommentti: Suomi kestää terroristit

    3. 3

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    4. 4

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    5. 5

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    6. Näytä lisää