Digitoday

Valikko

Lähes kaikki suomalaisorganisaatiot ulkoistaneet

Konsulttiyhtiö Accenturen Pohjoismaat kattaneen selvityksen perusteella yhdeksän kymmenestä suomalaisorganisaatiosta on jo ulkoistanut toimintojaan. Viidennes hyödyntää ulkoistusta suurissa määrin.
Koulutuksen kaltaisten tukitoimintojen ulkoistamisesta ollaan nyt siirtymässä kokonaisten liiketoimintaprosessien ulkoistamiseen esimerkiksi talous- ja henkilöstöhallinnossa.

Accenturen haastattelututkimuksen perusteella peräti 88 prosenttia suomalaisorganisaatioista käyttää ulkoistusta jo jossain määrin. Ruotsissa ja Norjassa vain puolet organisaatioista on vastaavassa tilanteessa.

79 prosenttia on ulkoistanut koulutuksen, 76 prosenttia kuljetuksen ja logistiikan ja 59 tietotekniikan tukipalveluita. Ydinliiketoimintaan kuulumattomat palvelukokonaisuudet on ollut helppo irrottaa erikoistuneen palvelutoimittajan vastuulle.

Henkilöstöhallinnon ulkoistaminen paisuu

Kokonaisten liiketoimintaprosessien ulkoistaminen on Suomessa vasta alussa. Esimerkiksi vasta viidennes organisaatioista on ulkoistanut palkanlaskentansa, kun kansainvälisesti näin on tehnyt jo kolmannes organisaatioista.

Taloushallinnossa ja laskentatoimessa suhdeluku on samaa luokkaa. Tutkimuksen suomalaiset vastaajat suunnittelevatkin seuraavaksi juuri talous- ja henkilöstöhallintonsa ulkoistamista. Henkilöstöhallinnon ulkoistuksen odotetaan kasvavan seuraavan kolmen vuoden aikana 167 prosenttia, talouden ja palkanlaskennan vieläkin enemmän.

Tutkimusta varten Accenture haastatteli touko-kesäkuussa 251 suomalaista julkisen ja yksityisen sektorin huippujohtajaa. Vastaava tutkimus tehtiin myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

    4. 4

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Kaukaloiden kovanaama sai aiemmin elinikäisen pelikiellon KHL:ään – sikaili jälleen käsittämättömästi

    9. 9

      Tom Cruise iski silmänsä 28-vuotiaaseen näyttelijäkaunottareen – bongasi morsiamen Netflixistä: ”Hän on hullaantunut”

    10. 10

      Pelastuslaitos varoittaa poikkeuksellisen vaarallisesta jäätilanteesta: ”Tällaista ei ole ollut oikeastaan juuri koskaan aiemmin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    2. 2

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    3. 3

      Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

    4. 4

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. Näytä lisää