Digitoday

Valikko

Antti Aumo Maailman teknologiakeskusten liiton hallitukseen

Julkaistu:

Jyväskylän Teknologiakeskuksen toimitusjohtaja Antti Aumo on valittu Maailman teknologiakeskusten liiton IASPin (International Association of Science Parks) hallitukseen. KTM Antti Aumo on myös Suomen Teknologiakeskusten Liiton Tekelin hallituksen varapuheenjohtaja.

- IASPin kautta Suomelle avautuu mahdollisuus kansainväliseen verkottumiseen, mikä on elintärkeää kun teknologiakeskukset haluavat onnistuneesti viedä teknologiayrityksiämme maailmalle, Aumo arvioi.

- Samalla vahvistamme suomalaisten teknologiakeskusten tunnettuutta ylivertaisina tutkimus- ja tuotekehitysympäristöinä kansainvälisten yritysten ja sijoittajien silmissä, hän jatkaa.

Konferenssi Suomeen vuonna 2006

IASPiin kuuluu 279 teknologiakeskusta ja tiedepuistoa 64 maasta, kaikista maanosista.

Vuonna 1984 perustetun järjestön tehtävänä on toimia teknologiakeskusten, tiedepuistojen, yrityshautomoiden, yliopistojen ja teknologiainstituuttien maailmanlaajuisena verkostona sekä edistää jäsentensä kasvua, kansainvälistymistä ja tehokkuutta. IASP järjestää teknologia-alan konferensseja, tapahtumia ja työpajakoulutusta sekä kustantaa alan julkaisuja.

IASPin hallituksen uudet jäsenet nimettiin viime viikolla järjestön vuosikonferenssissa Bergamossa, Italiassa.

Edelliset kaksi vuotta IASPin hallituksessa istunut, Turku Science Parkin kehitysjohtaja Tapani Saarinen ennakoi, että tulevaisuudessa teknologiakeskusten maailmanjärjestön toiminta painottuu enemmän Aasiaan päin.

Ensi vuonna Pekingissä, Kiinassa järjestettävän IASPin vuosikonferenssin jälkeen vuoden 2006 vuosikonferenssia isännöi Suomi, jonka teknologiamaineen arvioidaan houkuttelevan paikalle noin 800 teknologia-asiantuntijaa, yritysten edustajaa ja vaikuttajaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

    2. 2

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    3. 3

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    8. 8

      Tenniskaunotar paljasti treenatun vartalonsa string-uimapuvussa – nautti täysin siemauksin paparazzien huomiosta

    9. 9

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    10. 10

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

    2. 2

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    3. 3

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. Näytä lisää