Digitoday

Valikko

SMG uskoo paikalliseen varastoon

Julkaistu:

Amertronicsin ostanut tanskalainen SMG-tukuri uskoo paikallisuuteen. Komponenttitukkuri avasi varaston Konalaan.
Tietotekniikkatukkuri SMG, Santech Micro Group avasi elokuussa varaston Konalaan Kehä I:n tuntumaan. SMG pelaa varastoajattelussaan eri maaliin kuin esimerkiksi Ingram Micro, Tech Data ja Atea, jotka keskittävät toimintoja Ruotsiin.

– Olisimme voineet toimia myös Ruotsista, mutta oheislaitteiden ja komponenttien toimitusnopeuden takia pidimme sijaintia Suomessa kilpailullisesti tärkeänä, Antti Blåfield sanoo. Lisäksi komponenteissa on usein maakohtaisia eroja, mikä haittaa suurvarastosta saatavia synergiaetuja.

Blåfield siirtyi SMG:n Suomen tytäryhtiön johtoon vuosi sitten tukkurin ostettua Yrjö ja Antti Blåfieldin omistaman komponenttijakelijan Amertronicsin.

– Tai käytännössä SMG Holding omistaa Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Suomen tytäryhtiöt ja tytäryhtiöiden toimivat johdot omistavat sitten siivut holding-yhtiöstä, Antti Blåfield kertoo.

Tanskalaisen SMG-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 517 miljoonaa euroa. SMG:n päämiehiä ovat muun muassa Intel, LG, Logitech, Maxtor, Apacer, Canon ja Samsung. Tuotevalikoimasta löytyy digitaalikameroita, emolevyjä, prosessoreita, kopiokoneita, oheislaitteita, kannettavia, näyttöjä ja muisteja.

Suomen yhtiön liikevaihto on tänä vuonna 35 miljoonan euron luokkaa. Ensi vuodelle Blåfield povaa 50 miljoonan euron myyntiä ja positiivista tulosta. Kasvua SMG hakee muun muassa tulostustarvikkeista.

– SMG osti viime vuonna Ruotsissa ja Norjassa toimivan ISA trading -yhtiön. Suomessa olisi luonnollista kasvaa samaan suuntaan, Blåfield näkee.

GNT jytää jälleenmyyjien mielessä

Paikalliseen varastoon uskoo myös GNT, joka oli Taloustutkimuksen viime helmikuussa tekemän selvityksen mukaan jälleenmyyjien mielissä paras tietotekniikkatoimittaja Suomessa. GNT oli sekä tunnetuin toimittaja että yrityskuvaltaan paras.

Spekulointi GNT:n mahdollisesta ostamisesta alkoi, kun yhtiön pääomistaja Mikko Pakkanen siirtyi Monacoon viime kesänä. Huhujen mukaan talossa on viime kesänä juossut kravattipukuisia, englantia puhuvia miehiä.

Tukkuribisneksen konkari ei usko, että kukaan toinen ketju olisi kiinnostunut ostamaan GNT:tä pois markkinoilta. Joku voi sen sijaan olla kiinnostunut Pakkasen 54 prosentin omistusosuudesta.

– Mikko on hyvä lukujen kanssa. Ja vakuuttava. En olisi hämmästynyt, jos hän saisi jonkun pääomasijoittajan puhuttua ympäri ostamaan osuutensa. Samaan tapaan kuin 3i on Ateassa mukana. Vaikka paskabisnes tukkuritoiminta nykyisin on. Pääomasijoittajalle löytyisi kymmenen parempaakin sijoituskohdetta, nimettömänä pysyvä konkari toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    6. 6

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    7. 7

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    8. 8

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    9. 9

      CNN: Ivanka Trump joutuu todistamaan kenkiä koskevassa oikeusjutussa

    10. 10

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    6. Näytä lisää