Digitoday

Valikko

Valitusoikeus hyväksyi joukkokanteen Oraclea vastaan

Yhdysvaltalainen valitustuomioistuin on näyttänyt vihreää valoa Oraclen osakkaiden nostamalle joukkokanteelle yhtiötä vastaan. Kanteessa firmaa syytetään muun muassa epäilyttävistä osakkeiden sisäpiirikaupoista ja liian ruusuisten markkinanäkymien maalailusta.

Oikeuden mukaan pääjohtaja Larry Ellisonin noin 900 miljoonan dollarin osakekauppa kuukautta ennen odotettua heikomman tuloksen julkistamista oli "epäilyttävä", uutistoimisto Associated Press kertoo.

Lisäksi kolmen tuomarin paneeli huomautti Ellisonin väittäneen vuonna 2000 yhtiönsä olevan immuuni talouden taantumalle. Positiiviset tulosennusteet eivät toteutuneet, mikä osaltaan vakuutti tuomarit joukkokanteen aiheellisuudesta.

Alempi oikeus oli aiemmin katsonut, etteivät osakkeenomistajat olleet todistaneet Oraclen valehdelleen tietoisesti aikavälillä 15.12.2000-1.3.2001.

Valitustuomioistuimen mukaan on mahdollista, että yrityksen johto tiesi valehtelevansa optimistisia kommentteja lausuessaan. Etenkin, kun ottaa huomioon yhtiön käyttämät edistyneet sisäiset ohjelmistot.

- Kaikki tietomme on yhdessä tietokannassa. Tiedämme tarkalleen, miten paljon olemme myyneet maailmalla viimeisen tunnin aikana, Ellison totesi mainitulla aikavälillä.

Oracle pitää syytteitä edelleen täysin perättöminä ja luottaa voittavansa oikeudenkäynnin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. 6

      Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    9. 9

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    10. 10

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. Näytä lisää