Digitoday

Valikko

Teknologiakeskus Snowpolis nousee Vuokatin maineelle

Julkaistu:

Teknologiakeskus Snowpolisin ensimmäisen vaiheen rakentaminen käynnistyy kuluvan syksyn aikana Sotkamossa. Ensimmäiset tutkimusyksiköt ja yritykset pääsevät muuttamaan keskukseen jo ensi vuonna.
Sotkamon kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan, että Snowpolisista tulee 4-kerroksinen toimistorakennus, jossa on reilut 3 700 neliötä tilaa. Hankkeen kustannusarvio on 5,2 miljoonaa euroa.

Snowpolis on hyvinvointiteknologiaan, liikkumiseen sekä talviolojen tutkimukseen erikoistunut kansainvälinen osaamiskeskittymä. Snowpolisin vetovoimana on Vuokatti ja sen kansainvälinen tunnettuus.

Teknologiakeskuksen tavoitteena on vuoteen 2007 mennessä luoda 20 uutta yritystä ja 300 uutta työpaikkaa.

Snowpolisin rakentamisesta, rakennuttajatehtävistä ja rahoituksesta vastaa Sotkamon kunta ja rakennus myös tulee kunnan omistukseen.

- Kyseessä on kunnan kärkihanke, joka toteutuu kunnan vuoden 2004 talousarvioon varattujen resurssien puitteissa, sanoo Sotkamon kunnanjohtaja Jari Tolonen.

Teknologiakeskuksen toimintaa ja kehittämistä hoitamaan perustetaan osakeyhtiö, jonka osakepääoman kokonaisuudessaan merkitsee Sotkamon kunta.

- Osakeyhtiön perustamisen asiapapereita laaditaan parhaillaan ja pian kutsutaan koolle perustamiskokous, kertoo Snowpolis-hankkeen projektipäällikkö Antti Leppävuori.

Teknologiakeskuksen ensimmäiseen vaiheeseen sijoittuvat Snowpolisiin jo sitoutuneet yritykset ja tutkimuslaitokset. Ensimmäisen rakennusvaiheen käynnistyessä aloitetaan B- ja C-vaiheitten suunnittelu, joiden rahoittamiseen Kainuun TE-keskus on luvannut varata investointitukea. A-rakennuksen yleisten ja julkisten tilojen rahoitukseen TE-keskus osallistuu 650 000 euron investointiavustuksella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    2. 2

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    4. 4

      Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

    5. 5

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    6. 6

      Tuore elämäkerta paljastaa karuja yksityiskohtia prinsessa Dianan ja Camillan väleistä – raivokohtauksia ja pakkomielteistä mustasukkaisuutta

    7. 7

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    8. 8

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    9. 9

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    10. 10

      Kommentti: Kokoomus riitelee sotesta nyt kaikkien kanssa – onko ovella jo kolmas hallituskriisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    3. 3

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    6. 6

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    7. 7

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    8. 8

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    9. 9

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    2. 2

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

    4. 4

      Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

    5. 5

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    6. Näytä lisää