Digitoday

Tietoliikenteen ulkoistus rajuun nousuun

Julkaistu:

Yli puolet eurooppalaisista yrityksistä suunnittelee ulkoistavansa ainakin osan tietoliikenneinfrastaan seuraavan vuoden, puolentoista aikana, selviää tietoliikenneyhtiö Equantin tekemästä kartoituksesta. Equant teki kartoituksen jokavuotisessa Connect 2004 -konferenssissa Münchenissä Saksassa.

Tietoliikennetoimittajat ovat vahvoilla yritysten valitessa ulkoistuskumppania. 85 prosenttia vastaajista piti tietoliikennetoimittajaa ensisijaisena valintana. Tälle markkina-alueelle vahvasti viime vuosina pyrkineet järjestelmätoimittajat ovat sen sijaan vain 13 prosentin suosikkiehdokkaita.

Yrityksiä kirvoittaa ulkoistukseen ennen kaikkea halua alentaa kustannuksia ja keskittää palveluja. Vastaajista 45 prosenttia piti näitä merkittävimpinä haasteina tulevan vuoden aikana.

Buumi tulossa

Tietoliikenneulkoistuksessa on koittamassa melkoinen buumi, jos selvityksen ennuste toteutuu sellaisenaan. Nimittäin yli 70 prosenttia vastaajista oli joko melko varmoja tai täysin varmoja siitä, että ulkoistavat tieto- ja puhelinverkon hallinnan.

Kartoitus tehtiin 70 eurooppalaista suuryritystä edustavan it-päättäjän keskuudessa.

"Ulkoistamisen liikkeellepanevana voimana on tarve pienentää globaalin tieto- ja puhelinverkon kustannuksia", sanoo ohjelmajohtaja Larry Velez Meta Groupista.

"Tietoliikenneyritykset ovat etulyöntiasemassa ulkoistamismarkkinoilla, koska ne omistavat verkot ja voivat siten valvoa niiden laatua päästä päähän. Useilla globaaleilla tietoliikennepalveluiden tarjoajilla on myös osaamista kehittää asiakaskohtaisia ratkaisuja, jotka sisältävät lisäarvoa tuottavia palveluita, kuten esimerkiksi ip-puhelut, verkkoturva ja neuvottelut verkon kautta. Nämä tekijät vaikuttavat kustannuksiin ja vahvistavat kumppanuutta", Velez sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    3. 3

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    6. 6

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Yle: Poliisi tutkii Turun puukotuksia terroritekona

    9. 9

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    2. 2

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    3. 3

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    6. Näytä lisää