Digitoday

Valikko

Intel leikkasi ennustettaan

Julkaistu:

Maailman suurin puolijohteiden valmistaja Intel Corp. tummensi siruyhtiöiden näkymiä ilmoittamalla loppuvuonna laskevista marginaaleista. Puolijohdealan ensi vuosi on arvailujen varassa.

Intelin osakekurssi niiasi 1,20 dollaria eli 4,5 prosenttia 24,94 dollariin New Yorkissa ilmoituksen jälkeen.

Vuoden 2004 bruttomarginaalit asettuvat parin prosenttiyksikön sisälle 60 prosentin tietämiin, Intel ilmoitti tiistaina toisen neljänneksen tuloksensa julkistamisen yhteydessä. Yhtiön aiempi marginaalinäkemys oli 62 prosenttia.

Intelin mukaan marginaalien putoaminen johtuu halvempien tuotteiden esiinmarssista. Yhtiö myönsi, että sen mikroprosessoreiden myynti jää ennusteista.

Intelin näkymissä sijoittajia pelottaa eniten se, että maailman johtavan siruyhtiön myötä koko toimiala voi olla matkalla taantumaa kohti. Puolijohdeteollisuudella on menossa kolmas hyvä vuosi, eikä ala ole koskaan päässyt nauttimaan neljästä perättäisestä kasvun vuodesta.

Muun muassa investointipankki Merrill Lynch on tällä viikolla neuvonut asiakkaitaan karttamaan puolijohdeteollisuuden osakkeiden ostoa.

Tulos parani, myynti ennusteen alalaidassa

Toimitusjohtaja Paul Otellini kertoi Intelin varastojen kasvaneen lähes 430 miljoonalla dollarilla toisen neljänneksen aikana. Otellini sanoi yhtiön aloittaneen toimet varastojen pienentämiseksi. Hänen mukaansa Intelin tuotteiden kysynnässä ei ole ongelmia.

Huhti-kesäkuun myynti asettui 8,05 miljardiin dollariin. Tämä on yhtiön aiemman, 8,0-8,2 miljardin dollarin myyntiennusteen alalaidassa. Silti myynti kasvoi 18 prosenttia vuoden takaisesta.

Osakekohtainen 0,27 dollarin tulos oli linjassa analyytikoiden odotusten kanssa. Tulos parani reippaasti viime vuoden toisen neljänneksen 0,14 dollarista.

Toisen neljänneksen marginaaleja heikensi hienoisesti 38 miljoonan dollarin kertaluonteinen erä, jonka Intel teki uusissa Grantsdale-prosessoreissa havaittujen vikojen varalta.

Intel ennustaa kolmannen neljänneksen myynnikseen 8,6-9,2 miljardia dollaria. Thomson Callin haastattelemien analyytikkojen näkemys on 8,8 miljardissa dollarissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

    5. 5

      Pelastusoperaatio käynnissä Valtimolla: Vene kaatui – kaksi kateissa

    6. 6

      Ei herranen aika – McLarenin kuljettajille melkoiset rangaistukset

    7. 7

      Huippujännittävät aika-ajot luvassa – Bottas ja Räikkönen kaksi nopeinta! Verstappenin auto hyytyi

    8. 8

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    9. 9

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    10. 10

      Erikoinen villitys suomalaislaulajan hittikappaleesta: kymmenet tatuoivat yhden sanaparin iholleen – katso kuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    5. 5

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    6. 6

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    9. 9

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    10. 10

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Suomen Miss Plus Size -Marjaana, 34, säväyttää: julkaisi viettelevän juhannuskuvan – poseeraa täysin alasti

    5. 5

      Pelastusoperaatio käynnissä Valtimolla: Vene kaatui – kaksi kateissa

    6. Näytä lisää