Digitoday

Steve Ballmer kiristää Microsoftin vyötä

Julkaistu:

Ohjelmistojätti Microsoft aloittaa miljardin dollarin säästökuurin rahoittaakseen uusien tuotteiden kehitystyötä. Toimitusjohtaja Steve Ballmer uskoo yhtiön kasvun jatkuvan, kun pc-käyttäjien määrä lähestyy miljardia.
Toimitusjohtaja Steve Ballmer kirjoitti työntekijöille, että viimeksi kuluneiden kolmen vuosineljänneksen aikana yhtiön kulut ovat nousseet enemmän kuin tuotot.

- Tällainen kehitys ei mitä ilmeisimmin voi jatkua, Ballmer huomautti.

Säästöjen metsästys on entistä aiheellisempaa muun muassa siksi, että yhtiö on kärsinyt tuotteidensa turva-aukoista samalla kun Linux-käyttöjärjestelmän kilpailu on alkanut tuntua Microsoftin bisneksissä.

Esimerkiksi Dell esitteli tiistaina ensimmäisen Linuxia käyttävän pöytäkoneensa.

Longhorn ulos vasta ensi vuoden lopussa

Huolta aiheuttaa myös uuden Longhorn -käyttöjärjestelmän myöhästyminen. Alun perin tänä vuonna julkistettavaksi suunniteltu uutuus ei tule markkinoille ennen vuoden 2005 loppua.

- Meillä riittää paljon työtä Longhornin kehittämisessä. Olemme julkistaneet muita tuotteita ennen Longhornia, koska haluamme tehdä uuden käyttöjärjestelmän alusta lähtien oikein, Ballmer puolusti yhtiön Longhorn -päätöksiä.

Ballmer ei kertonut tiistaina sitä, miten Microsoft aikoo säästönsä toteuttaa. Kuitenkin hän vihjasi, että satojen miljoonien dollareiden leikkauksia löytyy muun muassa entistä tehokkaammin johdetusta markkinoinnista ja mainonnasta.

Microsoft on jo tänä vuonna ilmoittanut suunnitelmista supistaa amerikkalaisten työntekijöidensä etuja kuten ilmaista terveydenhoitoa. Päätös herätti luonnollisesti tyytymättömyyttä työntekijöiden joukossa.

Viime vuonna Microsoftin liiketoiminnan kulut olivat 18,9 miljardia dollaria ja liikevaihto 32,2 miljardia dollaria.

Microsoft menestyy käyttäjien kasvun myötä

Ballmerin viesti työntekijöille ei sentään sisältänyt pelkkää verta, hikeä ja kyyneleitä.

Hänen mukaansa Microsoftilla on edelleen mahtavat kasvumahdollisuudet, sillä maailman pc-käyttäjien määrä kasvaa 650 miljoonasta yhteen miljardiin vuoteen 2010 mennessä.

Ballmer huomautti myös siitä, että yhtiö on voittanut suurimmat haasteensa Windowsiin liittyvältä monopolirintamalla. Viime viikolla Microsoft sopi kiistansa muun muassa Massachusettsin osavaltion kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      SUORA LÄHETYS: Aurinko pimenee täydellisesti laajalla alueella Yhdysvalloissa

    4. 4

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    5. 5

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty surmattu – ylisti Allahia ennen ampumista

    6. 6

      Jouni Hynynen ja vaimo Mari säteilivät yhdessä ensi-illassa – avioparilla poikkeava asumisratkaisu

    7. 7

      Europussi oli vuosituhannen alun kuuma keräilytuote, jolla tehtiin kovia voittoja – tämä on kolikoiden arvo nyt

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    10. 10

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    5. 5

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    6. 6

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    7. 7

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    8. 8

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    9. 9

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      SUORA LÄHETYS: Aurinko pimenee täydellisesti laajalla alueella Yhdysvalloissa

    4. 4

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    5. 5

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty surmattu – ylisti Allahia ennen ampumista

    6. Näytä lisää