Digitoday

Aldata siirtää johdon Pariisiin

Julkaistu:

Kaupan tietojärjestelmiä toimittavan Aldata Solutionin hallitus on päättänyt perustaa uuden kansainvälisen johtoyksikön Pariisiin. Yhtiön mukaan järjestely on luonnollista jatkoa kansainvälistymisstrategialle.

Pariisiin siirtyvät vuoden kolmannella neljänneksellä konsernin toimitusjohtaja, varatoimitusjohtaja, talousjohtaja, konsernin kansainvälisestä myynnistä vastaava johtaja sekä lakiasiain-johtaja. Alueorganisaatioiden johto tulee säilymään paikallisena.

Yhtiö korostaa, että strategian kulmakivi on jatkossakin voimakkaan alueorganisaatioverkoston ylläpito. Alueorganisaatioissa säilyvät alueesta vastaavat myynti-, kehitys-, toteutus- ja integraatioyksiköt.

Konserniviestintä ja sijoittajasuhteiden hoito pysyvät edelleen Helsingissä, koska noin 70 prosenttia yhtiön osakekannasta on suomalaisessa omistuksessa. Emoyhtiö Aldata Solution Oyj:n osake noteerataan edelleen Helsingin Pörssissä.

Aldata Solution mainitsee kansainvälistyneensä nopeasti viime vuosien aikana. Vuonna 2003 yhtiön liikevaihdosta jo 79 prosenttia tuli Suomen ulkopuolelta ja työntekijöistä 77 prosenttia työskentelee muualla kuin Suomessa.

Keskitetty johtoyksikkö voi yhtiön mielestä paremmin ja nopeammin tukea asiakkaita, partnereita, tuotekehitystä sekä alueorganisaatioita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

    2. 2

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    7. 7

      Ohikulkija teki järkyttävän havainnon Hernesaarenrannassa: ”Toivoin, että tämä olisi jonkinlainen vitsi”

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

    10. 10

      Taas törkytemppu SM-liigassa – Ässien kultakypärä löi kyynärpäällä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    8. 8

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    9. 9

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    10. 10

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

    2. 2

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. Näytä lisää