Digitoday

Valikko

Arun Sarinilla aseman mukaiset tulot

Maailman suurimman mobiilioperaattorin Vodafonen johtaja Arun Sarin yltää myös maailmanluokan tienesteihin. Viime vuonna Sarin ansaitsi 3,2 miljoonaa puntaa eli noin 4,7 miljoonaa euroa.

Viime heinäkuussa Sir Christopher Gentin tilalle Vodafonen ruoriin tullut Arun Sarin neuvotteli itselleen 1,1 miljoonan punnan vuotuisen peruspalkan. Tämän lisäksi hänelle maksettiin 1,22 miljoonan punnan edestä tulokseen perustuvaa palkanlisää.

Vodafonen eilen Britannian pörssivalvojalle julkistaman tiedotteen mukaan yhtiö korvasi Sarinin muutosta Yhdysvalloista Englantiin aiheutuneita kustannuksia 835 000 punnan arvosta.

Muutto- ja muut korvaukset ylsivät 879 000 puntaan, joten Sarinin kokonaisansiot nousivat 3,2 miljoonaan puntaan.

Bonuksena Arun Sarin voi viime vuodelta saada vielä 2,38 miljoonan punnan edestä yhtiön osakkeita. Sarinin lyhyen pääjohtajakauden aikana Vodafone on kohentanut tulostaan merkittävästi.

Ennen Vodafonelle siirtymistään Sarin toimi amerikkalaisen mobiiliyhtiön AirTouchin toimitusjohtajana. Vodafone osti AirTouchin viisi vuotta sitten 42,7 miljardilla dollarilla, Financial Times kirjoittaa.

Sir Christopher teki pahaa jälkeä, mutta hyvän tilin

Britannian eläkerahastojen yhdistys aikoo syynätä Arun Sarinin ja Vodafonen muun johdon palkkio- ja bonusjärjestelmän.

Samainen yhdistys valitti asiasta jo neljä vuotta sitten, jolloin Sir Christopher Gent teki 102 miljardin punnan yritysoston saksalaisesta Mannesmannista ja tienasi itselleen huonoksi osoittautuneella kaupalla mahtavat bonukset.

Sittemmin Vodafonen Mannesmann-kauppoja on jo pitkään puitu oikeudessa.

Optioruuvi kierretään tiukemmalle

Vodafone aikoo tulevaisuudessa tiukentaa johdon optioiden maksuperusteita. Aiemmin optioihin on riittänyt se, että yhtiön osakekohtainen tulos on kasvanut 5-15 prosenttia. Nyt rimaa korotetaan 8-18 prosentin kasvuhaarukkaan.

Vertailun vuoksi Nokia Oyj:n pääjohtaja Jorma Ollila ansaitsi verottajan tietojen mukaan viime vuonna kaikkiaan yli 16 miljoonaa euroa.

Maaliskuussa myös Nokia kertoi tiukentavansa avainhenkilöiden kannustinjärjestelmiään. Tietokonejätti IBM on ilmoittanut vastaavista aikeista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

    3. 3

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    4. 4

      Au pair -Sanna, 19, tyrmistyy yksinhuoltajaisän kodin törkyisyydestä – keittiön sekasotku on viimeinen niitti: ”Ihan järkyttäviä!”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      OP varoittaa häikäilemättömistä valepoliiseista: ”Soita hätäkeskukseen”

    7. 7

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    8. 8

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    9. 9

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    10. 10

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    9. 9

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    10. 10

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

    3. 3

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    4. 4

      Au pair -Sanna, 19, tyrmistyy yksinhuoltajaisän kodin törkyisyydestä – keittiön sekasotku on viimeinen niitti: ”Ihan järkyttäviä!”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. Näytä lisää