Digitoday

Nokian brandiarvo kasvaa kohisten Britanniassa

Julkaistu:

Internetin markkinapaikka eBay, hakumoottori Google ja kännykkävalmistaja Nokia ovat Britannian nopeimmin kasvavia brändejä. Mainostoimisto Euro RSCG kysyi äskettäin kaiken kaikkiaan 2 100 aikuiselta heidän mielikuviaan eri tuotemerkeistä.
Teknologiamerkit nousivat kansalaisten arvostuksissa eniten siitä huolimatta, että viime vuodet ovat olleet alan yhtiöille vaikeita. Neljäntenä suosiotaan nostaneiden merkkien listalla oli nettikirjakauppa Amazon.

Euro RSCG:n hallituksen puheenjohtaja Ben Langdon arvelee, että merkkien menestys selittyy sillä, että niistä on tullut kuluttajille välttämättömiä. Siitäkin huolimatta, että monet niistä ovat mainostaneet varsin vaatimattomilla budjeteilla.

Langdonin mielestä kärkijoukon merkit ovat hyötyneet niin uuden talouden kuin perinteisenkin talouden lainalaisuuksista.

- Ne ovat tehneet aivan perinteisen tempun eli tulleet osaksi ihmisten elämää. Ne ovat käyttökelpoisia päivittäin, mutta niiden etuna on moderni ja tehokas jakelujärjestelmä, Langdon kuvailee sanomalehti Guardianille.

Hän korostaa, että myydäkseen hyvin, tuotemerkin täytyy olla myös hyvä tuote. Tutkimuksen kärkimerkeillä on puolellaan myös hyvin toimiva asiakaspalvelu.

Posti jäi pohjalle

Merkkitutkimuksen peränpitäjäksi, eli eniten arvostustaan menettäneeksi brändiksi kuluttajat tuomitsivat Britannian postin Royal Mailin.

Lakoista, henkilöstövähennyksistä, hinnankorotuksista ja heikkenevästä palvelusta kärsivä yhtiö kiukustuttaa brittejä.

Myös joidenkin pelikoneiden kulta-aika alkaa olla ohi. Heti Royal Mailin jälkeen arvostustaan menettivät eniten Sega ja Nintendo. PlayStationin mielikuvat sen sijaan kohentuivat.

Finnairin Oneworld-kumppaneillakin menee heikosti: sekä British Airways että American Airlines menettivät arvostustaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    4. 4

      Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

    5. 5

      Suomalaisille komea kolmoisvoitto Urriassa – Latvala, Lappi ja Suninen hurjassa vauhdissa!

    6. 6

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    7. 7

      Narahtiko Khloe Kardashian kuvanmuokkauksesta? Pikkuruinen vyötärö herätti fanien epäilykset: ”Järkyttäviä Photoshop-mokia”

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Tällainen mies on ala-arvoisia möläytyksiä esittänyt Valkoisen talon viestintäjohtaja Anthony Scaramucci

    10. 10

      Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    9. 9

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    4. 4

      Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

    5. 5

      Suomalaisille komea kolmoisvoitto Urriassa – Latvala, Lappi ja Suninen hurjassa vauhdissa!

    6. Näytä lisää