Digitoday

Valikko

DN: Eniro pimittää Suomen ongelmia

Luetteloyhtiö Eniro ei ole kertonut ruotsalaisille osakkeenomistajilleen koko totuutta yhtiön Suomessa kohtaamista vaikeuksista. Eniro on muun muassa menettänyt yhteisen bisneksen Keltaisten sivujen tuottamisesta Fonectan kanssa.
Ruotsalainen Dagen Nyheter kertoo, ettei Tukholman pörssin O-listalla oleva Eniro ole muistanut julkistaa kotimaassaan tiedotetta Fonecta-kimpan päättymisestä Suomessa.

Eniro ja suomalainen Fonecta ovat jo monen vuoden ajan toimittaneet yhteisvoimin Helsingin ja Tampereen alueiden Keltaisia sivuja. Eniro on hankkinut hyvin kannattaneesta kimpasta jopa 300 miljoonan kruunun tulot.

Fonectan lähtö ei mikään aprillipila

Aprillipäivänä Fonecta kuitenkin yllättäen sanoi sopimuksensa irti Eniron kanssa. Fonectan niukassa tiedotteessa tyydyttiin totemaan, että yhteistyö sotii Suomen kilpailulakeja vastaan.

Suomessa tiedotusvälineet tarttuivat heti uutiseen. Sen sijaan Ruotsissa Eniro päätti olla hiljaa asiasta, keskiviikkona ilmestynyt Dagens Nyheter kirjoittaa.

Sopimuksen rikkoutumisen jälkeen Eniro ja Fonecta ovat kaiken lisäksi ajautuneet hintasotaan. Yhtiöt tarjoavat yritysasiakkaille 10-15 prosentin alennuksia omissa, nyt erikseen ilmestyvissä luetteloissaan.

Tukholmalainen pankkiiriliike Carnegie arvelee, että Eniron tulos kärsii Suomen hintasodasta ja uudesta kilpailutilanteesta. ?Trouble in Finland? -otsikolla julkaisemassaan analyysipaperissa Carnegie odottaa Eniron tuloksen putoavan vuosina 2005-2006 yhteensä 60 miljoonalla kruunulla.

Carnegien Daniel Ek korostaa, että tämäkin arvio on tehty erittäin varovaisesti.

Pää pariksi kuukaudeksi pensaaseen

DN:n mukaan Eniro lupasi kommentoida Carnegien analyysiä heti sen ilmestyttyä. Yhtiöstä ei ole vieläkään kuulunut mitään asian tiimoilta, lehti kirjoittaa ja muistuttaa, että Fonectan ilmoituksesta on kulunut kohta kaksi kuukautta.

Enirolla on pitkään ollut muitakin vaikeuksia. Viime vuoden lopussa toimitujsohtaja Lars Guldstrand sai potkut, osakekurssi on livennyt pahemman kerran eikä alkuvuoden tuloksessakaan ollut kehumista.

Suomi on Eniron toiseksi tärkein markkina, jonka osuus ruotsalaisyhtiön liikevaihdosta oli viime vuonna 711 miljoonaa Ruotsin kruunua. Koko Eniro-konsernin vaihto oli 4,9 miljardia kruunua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Azorien lämpö vyöryy Suomeen – sunnuntaina jopa +10 astetta!

    6. 6

      Hamilton löi selvästi Bottaksen – Ferrarin vauhti piilossa

    7. 7

      SK: Mies pelkää työnhaun Uudenkaupungin autotehtaalle tyssänneen tähän kysymykseen – 7–9 keskiolutta kerran kuussa oli liikaa

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Petter Northugilta uskomaton purkaus – haukkuu Norjan hiihtopomon pystyyn: ”Hän on kaivanut oman hautansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    7. 7

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    8. 8

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    9. 9

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Azorien lämpö vyöryy Suomeen – sunnuntaina jopa +10 astetta!

    6. Näytä lisää