Digitoday

Valikko

Heikko dollari ja Linux kasvattivat tietokantamyyntiä

Julkaistu:

Tietokantapalvelinohjelmistojen myynti kasvoi hieman viime vuonna, tutkimusyhtiö Gartner kertoo. Kasvu johtui suurelta osin heikosta dollarista, mutta myös Linuxin suosiosta.

Gartnerin mukaan relaatiotietokantaohjelmistojen myyntiä on hyvä seurata, sillä se kuvastaa koko ohjelmistomarkkinoiden tilaa.

Vuonna 2002 laskua tietokantojen myynnin osalta tuli kuusi prosenttia, joten viime vuonna kelkka saatiin käännettyä. Viiden prosentin kasvu tarkoittaa 5,9 miljardin myyntiä. IBM oli yhä suurin toimittaja hieman alle 36 prosentin osuudellaan. Järjestys kahden seuraavan osalta pysyi myös ennallaan. Oracle tipahti hieman 32,6 prosenttiin Microsoftin kohotessa 18,7 prosenttiin, Gartner kertoo uutispalvelu News.comin välityksellä.

Viime vuosi oli vahva ohjelmistovalmistajille valuuttakursseista huolimatta. Tietokantasoftien menekki kun viittaa yleensä siihen, että isojen yritysten ohjelmistohankkeet ovat käynnistymässä kasvavassa määrin.

Gartnerin mukaan hyvä uutinen on, että vuosituhannen vaihteen tienoilla hankitut tietokantaohjelmistot ovat tulossa tiensä päähän monissa isoissa yrityksissä. Nämä eivät kuitenkaan ostane softaa entisellä innolla, koska monet polttivat näppinsä internet-buumin aikana, tutkimusyhtiö arvelee.

Linux-järjestelmien tietokantaohjelmistojen myynti lähes kaksinkertaistui viime vuonna lähes 250 miljoonaan euroon. Se on vain pisara meressä, mutta on todiste siitä, että yritykset harkitsevat vakavissaan Linuxia uusiin järjestelmiinsä, Gartner aprikoi. Suuri osa Linuxin kasvusta tuli Unixin kustannuksella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    4. 4

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    5. 5

      Oululainen mies kuoli liikenneonnetto­muudessa – sora-auto kaatui ojan pohjalle, henkilöautot rusentuivat

    6. 6

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    7. 7

      Kaksi tunnetta, joista tietää parisuhteen olevan todella ohi

    8. 8

      Kuva räjähtäneestä T-34-tankista on kuuluisin valokuva Tali-Ihantalasta 1944 – näin tapahtumat etenivät

    9. 9

      Oulun kauppakeskuspuukottajalle kolme vuotta vankeutta – tuomittu väitti kantaneensa veistä hirvenlihan vuoksi

    10. 10

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. 6

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    7. 7

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    8. 8

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Tämä nokkakolari oli tahallinen – 2 kuoli, tapoista tuomittu nuorukainen jäi eloon: ”Sori iskä”

    2. 2

      Harvinaisesta suunnasta tulevat vaaralliset tuulet iskevät Suomeen perjantaina: ”On todennäköistä, että puita kaatuu”

    3. 3

      Kurvikokki Nigella Lawson hämmästyttää hoikistuneella olemuksellaan – osa faneista huolissaan: ”Älä pudota painoasi enää yhtään!”

    4. 4

      Murhatun perheenäidin Facebook-profiilikuva vaihtui surmayönä hääkuvaksi

    5. 5

      Oululainen mies kuoli liikenneonnetto­muudessa – sora-auto kaatui ojan pohjalle, henkilöautot rusentuivat

    6. Näytä lisää