Digitoday

Sdbot poistaa Sasserin ja paikkaa koneen

Julkaistu:

F-Secure kertoo löytäneensä kaksi uutta versiota Sdbot-krakkeriohjelmasta. Suomesta löydetyt uudet versiot käyttävät Windowsien lsass-haavoittuvuutta leviämiseen. Tartunnan jälkeen ohjelma tukkii käyttämänsä aukon.

F-Securen mukaan Sdbot-työkaluohjelmasta on jo aikaisemmin julkaistu useita versioita. Ohjelmat asentavat saastuttamilleen tietokoneille irc-takaoven ja keräävät muun muassa pelien rekisteröintiavaimia koneilta.

F-Secure kertoo löytäneensä uudet versiot torstaina Suomesta. Uudet Sdbotit pystyvät leviämään useiden haavoittuvuuksien avulla. Mukaan on liitetty myös hyväksikäyttö Windowsien lsass-aukolle, jota muun muassa Sasser-madot käyttävät leviämiseen.

Sdbotit yrittävät poistaa tietokoneilta kolme Sasser-versiota ja asentavat tietokoneisiin Microsoftin korjaustiedoston lsass-aukolle. Tietokoneen päivitys tuskin on silkkaa hyväntekeväisyyttä, sillä takaovi jää toimintaan, vaikka ohjelma aukko tukitaankin. Todennäköisesti päivityksen tarkoitus on varmistaa, että Sdbot jää viimeiseksi haittaohjelmaksi, joka reiästä livahtaa.

Kuluvalla viikolla löydettiin myös Dabber-mato, joka hyödyntää Sasserin ftp-palvelimen haavoittuvuutta. Sen arvellaan olevan ensimmäinen mato, joka leviää nimenomaan toisessa madossa olevan reiän kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    2. 2

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    3. 3

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    4. 4

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    5. 5

      Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

    6. 6

      Turvatoimia lisätty Turusta lähtevillä laivoilla – kaikille matkustajille sataprosenttinen turvatarkastus

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Turun torille ilmestyi kynttilä- ja kukkameri, tunnelma paikalla järkyttynyt – ”Ehkä kuljen jatkossa valppaampana”

    9. 9

      Turku suree illalla näyttävästi – Aurajoen ylittävä silta valaistaan Suomen lipun väreihin

    10. 10

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    5. 5

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    6. 6

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    9. 9

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    10. 10

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    2. 2

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    3. 3

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    4. 4

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    5. 5

      Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

    6. Näytä lisää