Digitoday

Toimitusketjun hallinnalla haetaan asiakastyytyväisyyttä

Julkaistu:

Selkeästi tärkeimmäksi toimitusketjun hallinnan avulla tavoiteltavaksi hyödyksi arvioidaan asiakastyytyväisyyden parantaminen. Toiseksi tärkeimmäksi hyödyksi arvioidaan puolestaan kustannusetujen saavuttaminen.

Market-Vision tutkimukseen osallistuneiden yritysten mielestä asiakastyytyväisyyttä on onnistuttu parantamaan kohtuullisesti. Heikolla tasolla tyytyväisyys on kustannusetujen ja kilpailuedun saavuttamisen sekä varastoon sitoutuneen pääoman pienentämisen kohdalla.

Ohjelmistoinvestoinnin takaisinmaksuun ollaan tutkituista tekijöistä tyytymättömimpiä. Vastaajista kolmannes ei osannut vastata kysymykseen takaisinmaksuajasta.

Kumppanien valmiudet haasteina

Merkittävimmiksi haasteiksi toimitusketjun hallinnassa vuoteen 2006 mennessä arvioidaan kumppaneiden valmiudet toimitusketjun kehittämisessä (erityisesti yritysten väliset yhteistyöprosessit), läpi toimitusketjun ulottuvien prosessien ymmärtäminen ja hallinta, huomion kiinnittäminen poikkeamiin toimitusketjussa ennen ongelman syntymistä sekä tietoturvariski tiedon jakamisesta ulkoisille sidosryhmille.

Vastaajat näkevät toimitusketjun hallinnan todennäköisinä kehityssuuntina vuoteen 2006 mennessä muun muassa suunnittelun aikajänteen lyhenemisen, useamman organisaation toimintoja integroivien järjestelmien hyödyntämisen ja korostuneen kilpailuedun tavoittelun kustannushyötyihin nähden. Huomiota siirretään myös omien varastotasojen sijasta toimitusketjun varastotasoihin.

Market-Vision tutkimukseen osallistui 141 yritystä. Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat Suomessa toimivat liikevaihdoltaan vähintään kymmenen miljoonan euron yritykset, jotka edustavat teollisuuden tai kaupan toimialoja. Haastattelut suoritettiin puhelimitse tammi-helmikuussa 2004.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    6. 6

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    10. 10

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    6. Näytä lisää