Digitoday

Valikko

TeliaSonera tukemaan Sibelius-Akatemiaa ja taideteollisuutta

Julkaistu:

TeliaSonera Finland julkisti torstaina yhteistyösopimukset Taideteollisen korkeakoulun ja Sibelius-Akatemian kanssa. Verkostoitumiseen perustuva yhteistyö keskittyy nuorien lupauksien tukemiseen.
Yhteistyö noudattaa samoja periaatteita, joiden mukaan TeliaSonera Finland on hoitanut yhteistyötään muun muassa yleisurheilijoiden kanssa viime keväästä alkaen.

Taideteollisessa korkeakoulussa TeliaSonera Finland on mukana Odysseus-ohjelmassa. Odysseus-ohjelman tavoitteena on edistää nuorten, lahjakkaiden muotoilijoiden urakehitystä, tuoda Suomeen kansainvälistä muotoilualan osaamista sekä lisätä suomalaisen muotoilun tuntemusta ja arvostusta maailmalla.

TeliaSonera Finland tukee juuri valmistuneita tai opintojensa loppuvaiheessa olevia oppilaita tarjoamalla stipendin työharjoitteluun ulkomailla arvostetuissa muoti- ja suunnittelutaloissa.

Ulkomaille lähtevälle nimetään omaan verkostoonsa neljä nuorta, jotka ovat juuri opintonsa aloittaneet opiskelunsa. Verkostoitumisen tavoitteena on välittää tietoa ja kokemuksia vasta opintonsa aloittaville, joita maailmalle lähtenyt työharjoittelija saa.

TeliaSonera Finland on yhteistyökumppani myös Taideteollisen korkeakoulun tähän asti suurimmassa tapahtumassa, Masters of Arts 2004 -tapahtumassa. Tapahtumassa korkeakoulun uudet taiteen maisterit esittäytyvät eri näyttelyissä ympäri Helsinkiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    5. 5

      Kommentti: Ei enää kesäpopulismia tai möykkäystä – mitä ihmettä tapahtui vihreille?

    6. 6

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    7. 7

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    10. 10

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    5. 5

      Kommentti: Ei enää kesäpopulismia tai möykkäystä – mitä ihmettä tapahtui vihreille?

    6. Näytä lisää