Digitoday

Ministerikokous: Euroopalle yhtenäinen laajakaistastrategia

Julkaistu:

Euroopan unionin yhteinen laajakaistastrategia auttaisi EU:n kilpailukyvyn lisäämisessä. Tämän vuoksi yhteinen strategia olisi saatava valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Tähän tulokseen tulivat EU:n viestintäministerit Irlannin Dundalkissa torstaina pidetyssä epävirallisessa kokouksessa.
Esityksen yhteiseurooppalaisesta laajakaistastrategiasta teki Suomea kokouksessa edustanut liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen. Ministerit esittivät, että laajakaistastrategia olisi osa komission kesällä julkaisemaa laajakaistatiedonantoa.

Ministerit esittelivät maidensa kansallisten laajakaistastrategioiden keskeisimmät linjaukset sekä pohtivat, millä keinoilla laajakaistan kysyntää voitaisiin piristää ja sisältöjä lisätä.

Ministeri Luhtanen korosti kokouksen aikana, että EU:ssa tulisi kiinnittää huomiota sisältöjen merkitykseen laajakaistan levittämisessä.

Komission selvityksestä ilmeni, että tällä hetkellä Suomi on laajakaistan levinneisyydessä viidennellä sijalla EU:ssa. Lisäksi laajakaistaliittymien määrä Suomessa on kasvanut ja kasvaa ennusteiden mukaan muita EU-maita nopeammin.

Uudet jäsenet

Kokouksessa toukokuun alusta mukaan tulevien uusien jäsenmaiden viestintäasioista vastaavat ministerit kertoivat omien laajakaistastrategioidensa tilanteesta. Yleinen linja on, että tulevat jäsenmaat saavat strategiat valmiiksi tämän vuoden aikana. Uudet jäsenmaat kertoivat myös, missä vaiheessa he ovat EU:ssa sovitun sähköisen viestinnän lakipaketin voimaansaattamisessa.

Lounaalla ministereille esiteltiin Euroopan suurimpien viestintäyritysten toimitusjohtajien laatima asiakirja Euroopan laajakaistakehityksen edistämiseksi. Ministerit totesivat, että Euroopan kilpailukyvyn varmistamiseksi tällä sektorilla tarvitaan yritysten ja hallitusten täyspainoista yhteistyötä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    6. 6

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    7. 7

      Video: Vuonna 1945 uponnut sota-alus löytyi Tyynestämerestä – Veteraani kertoo kauhunhetkistä veden varassa haiden saartamana

    8. 8

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    9. 9

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    10. 10

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    3. 3

      USA ja Etelä-Korea aloittavat sotaharjoituksen – Pohjois-Korea uhkaa ”armottomalla iskulla”

    4. 4

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    5. 5

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    6. Näytä lisää