Digitoday

Valikko

Nokian myynti ja tulos putosi

Nokian ensimmäisen neljänneksen liikevaihto laski aiemman tulosvaroituksen mukaisesti kaksi prosenttia 6,6 miljardiin euroon. Samaan hengenvetoon yhtiö kuitenkin korostaa kannattavuutensa säilyneen hyvänä. Tulos ennen veroja ja vähemmistöosuutta putosi vuotta aiemmasta 1,45 miljardista 1,21 miljardiin euroon.

"Emme ole tyytyväisiä liikevaihtomme kehitykseen ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Tiedän, että parempiin saavutuksiin pääseminen vaatii lisäponnisteluja ja kovaa työtä. Uskon kuitenkin, että Nokian henkilöstö kykenee vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin kaikissa segmenteissä vahvistamalla entisestään tuotevalikoimaamme", pääjohtaja Jorma Ollila sanoo pörssitiedotteessa.

Nokia arvioi toisen vuosineljänneksen liikevaihdon olevan samalla tasolla tai laskevan hieman vuoden 2003 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna (7,0 miljardia euroa). Toisen neljänneksen raportoidun osakekohtaisen tuloksen (laimennettu) arvioidaan olevan 0,13-0,15 euroa.

Nokia pitää kiinni 40 prosentin tavoitteesta puhelimissa

"Emme onnistuneet täysin hyödyntämään maaliskuulle tyypillistä kausiluonteista markkinakasvua. Tämän vuoksi liikevaihtomme ei vastannut odotuksiamme ja osuutemme matkaviestinteollisuuden markkinoista laski alustavien arvioidemme mukaan 35 prosenttiin. Pitkän aikavälin 40 prosentin tavoitteemme on kuitenkin ennallaan", Ollila huomioi.

Nokia pala palalta

Mobile Phonesin ensimmäisen neljänneksen liikevaihto laski 15 prosenttia viime vuodesta kappalemääräisen myynnin kasvusta huolimatta ja oli 4,3 miljardia euroa. Liikevoitto putosi 1,4 miljardista 1,1 miljardiin euroon.

Networksin liikevaihto kasvoi 16 prosenttia 1,4 miljardiin euroon, mikä oli erityisesti Kiinassa ja Latinalaisessa Amerikassa suotuisan tuotejakauman ja vahvan myynnin ansiota. Networksin liikevoitto ylitti toisella perättäisellä neljänneksellä yhtiön odotukset ja oli 182 miljoonaa euroa.

Multimedian liikevaihto kasvoi 60 prosenttia ja oli 776 miljoonaa euroa. Kuvaviestintään tarkoitettujen laitteiden, erityisesti Nokia 6600:n, myynti kehittyi myönteisesti, mutta Nokia N-Gagen myynti oli kuitenkin pettymys.

Enterprise Solutionsin myynti kohosi 95 prosenttia ja oli 189 miljoonaa euroa, mikä oli pääasiassa 6820-puhelimen ansiota.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    2. 2

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. 6

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    7. 7

      Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui Hirvensalmella sijaitsevassa asunnossa – poliisi tutkii kahtena tapon yrityksenä

    8. 8

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    9. 9

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    10. 10

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Nanna Karalahti perui yllättäen osallistumisensa illan tv-lähetykseen – tällaisen viestin hän lähetti ohjelman tekijöille

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    2. 2

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. Näytä lisää