Digitoday

Radionetin langaton laajakaista leviää Britanniaan

Julkaistu:

Langattoman laajakaistateknologian suomalainen kehittäjä Radionet on solminut yhteistyösopimuksen langattomaan teknologiaan erikoistuneen jakelijan Wireless AirWaren kanssa Iso-Britanniassa. Sopimuksen myötä yhtiöt tuovat Radionetin langatonta laajakaistateknologiaa maan markkinoille ja pyrkivät vastaamaan Wi-Fi Hotzone -verkkojen ja langattomien runkoverkkoyhteyksien kasvavaan kysyntään.

AirWare toimii vastedes Radionetin tuotteiden tukkurina Iso-Britanniassa. Yhtiö tarjoaa logistiikan ja tukkuripalveluiden lisäksi tuki-, huolto- ja sertifiointikoulutuspalveluita Radionetin jälleenmyyjä- ja integraattorikumppaneille.

"Tutkimusten mukaan kuusi miljoonaa brittiä on vuonna 2007 yhä laajakaistan ulottumattomissa, ja markkinoilla on kasvava tarve laajakaistayhteyksien tuomiselle sekä kaupunkeihin että harvaan asutuille alueille. Langaton teknologia tarjoaa nopean tavan rakentaa laajakaistayhteydet kaikkialle", arvioi Radionetin toimitusjohtaja Robert Serén.

Radionet julkisti myös ensimmäiset Iso-Britannian viranomaisvaatimukset täyttävät tuotteensa, 5,8 gigahertsin taajuudella toimivat RN-700UK Point-to-Point Link- ja RN-800UK Point-to-Multipoint Link -ratkaisut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    3. 3

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    4. 4

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

    8. 8

      Puukotus tiukensi Turun urheilutapahtumien turvallisuusjärjestelyitä: ”TPS on keskustellut poliisin kanssa”

    9. 9

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    10. 10

      F1-kuljettajan traaginen kuolema varjosti perhettä – myös vaimo koki karmean kohtalon: ”Matkalla on ollut paljon kyyneliä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    8. 8

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    2. 2

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    3. 3

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    4. 4

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää