Digitoday

Valikko

Opettajille erikoiskoulutusta tieto- ja viestintätekniikasta

Julkaistu:

Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen Le@rn-projekti on järjestänyt toisen asteen oppilaitosten opettajille tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön liittyvää koulutusta vuoden ajan.

Helmikuussa päättyneessä koulutuksessa olivat mukana Le@rn-projektin yhteistyöoppilaitoksista Oulun Karjasillan lukio, Haapaveden lukio ja Kuusamon lukio ja koulutukseen osallistui yhteensä 22 opettajaa seitsemästä eri oppiaineesta.

Koulutuksessa rohkaistiin erityisesti naisia tietotekniikan hyödyntämiseen ja käyttämiseen.

"Tietoyhteiskunnan ilmiöt ja haasteet edellyttävät muutosta kouluilta, jolloin opettajat ovat tärkeässä roolissa tietoyhteiskuntataitojen välittämisessä lapsille ja nuorille. Koulutuksen lähtökohtana olivatkin siksi osallistujien koulutustarpeet tieto- ja viestintätekniikassa opetuskäytön kehittämisen näkökulmasta", kertoo Le@rnin koulutusta järjestämässä ollut suunnittelija Niina Oikarinen Oulun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnasta.

Koulutus toteutettiin lähi- ja etätyöskentelynä eli yhteisissä lähiseminaareissa, oppilaitoksissa järjestettävänä tukena ja ohjauksena sekä verkkotyöskentelynä. Oppilaitoksissa tapahtuva tuki ja ohjaus keskittyivät koulun laitteistojen ja työvälineohjelmien ominaisuuksiin tutustumiseen, käytön opetteluun sekä laitteistojen ja ohjelmien hyödyntämiseen pedagogisesti tarkoituksenmukaisella tavalla.

Koulutuksesta saatuja kokemuksia esitellään ITK-konferenssissa Hämeenlinnassa 23. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    2. 2

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    3. 3

      Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

    4. 4

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    5. 5

      Poliisi: Yli 400  000 Rivotril-pilleriä tuotu Suomeen – ”Euroopan mittavin takavarikko”

    6. 6

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    7. 7

      Mihin katosi yksi yleisurheilun vihatuimmista dopinghuijareista? ”Ura jatkuu kyllä”

    8. 8

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Kiira Korpi kokeili tankotanssia maailmanmestarin kanssa – piukka treeniasu paljasti timmin vatsan: ”Uskomatonta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    8. 8

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    2. 2

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    3. 3

      Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

    4. 4

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    5. 5

      Poliisi: Yli 400  000 Rivotril-pilleriä tuotu Suomeen – ”Euroopan mittavin takavarikko”

    6. Näytä lisää