Digitoday

Valikko

Gates kaunisteli Microsoft Serverin turvallisuuslukuja

Julkaistu:

(Washington) Teknologia-asiantuntija päätyi selvästi eri tulokseen Microsoft Serverin turvallisuusluvuissa kuin Microsoftin Bill Gates. Asiantuntijan ja Gatesin laskelmat turvatiedotteiden määrässä eroavat toisistaan.

Gates väitti aikaisemmin tällä viikolla, että Microsoft Server 2003:ssa on ollut vähemmän tarvetta Microsoftin omiin turvallisuustiedotteisiin kuin Server 2000:ssa. Gates laski, että kriittisiä tai tärkeitä tiedotteita oli 2000-versiossa 40 kappaletta, kun vastaavasti 2003:ssa niitä on ollut vain yhdeksän. Tarkastelujakso oli 320 päivää julkistuksen jälkeen.

Jupiterin asiantuntija Joe Wilcox sai erilaisia tuloksia. Hän löysi 2003:lle viisitoista tieodotetta huhtikuisen julkistuksen jälkeen. Vastaavana aikana 2000-version julkitulon jälkeen Microsoft oli antanut 28 varoitusta, ei Gatesin mainitsemia neljääkymmentä.

Wilcoxin mukaan on Gates oli oikeassa siinä, että 2003-versio on aiheuttanut vähemmän turvatiedotteita. Hän haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että Microsoft voisi antaa täsmällisempiä lukuja.

Wilcox totesi InformationWeekille, että "Microsoft tarvitsisi lisää luotettavuutta".

Samaa kertoo Jupiterin kohta julkistettava raportti. Vain 36 prosenttia suurien yhtiöiden IT-johtajista on sitä mieltä, että Microsoftin tuotteiden turvallisuus on parantunut viime aikoina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Hulppeat häät New Yorkissa: Missikaunotar Krista Haapalainen meni naimisiin – häikäisevän kaunis morsian!

    6. 6

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    7. 7

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    8. 8

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    9. 9

      Upeat kuvat Hossasta: Tällainen on Suomen uusin kansallispuisto – helmenä Julma-Ölkky

    10. 10

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    7. 7

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    8. 8

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    9. 9

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    10. 10

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Hulppeat häät New Yorkissa: Missikaunotar Krista Haapalainen meni naimisiin – häikäisevän kaunis morsian!

    6. Näytä lisää