Digitoday

Valikko

Oracle puolustautui Brysselissä

Oracle on sekä keskiviikkona että torstaina selvittänyt juurta jaksain eurooppalaisille kilpailuviranomaisille, minkä vuoksi EU:n pitäisi hyväksyä yhtiön ajama 7,4 miljardin euron PeopleSoft-kauppa.

Oraclen mukaan kauppa piristäisi kilpailua toiminnanohjausmarkkinoilla, koska se voisi sen myötä kisata paremmin johtavaa SAPia ja Microsoftia vastaan. Kilpailuviranomaiset sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa pelkäävät kaupan päinvastoin tukahduttavan kilpailua, koska avainpelurien määrä putoaisi kahteen, Oracleen ja SAPiin, tietyillä sovellusmarkkinoilla, Reuters kertoo.

Kilpailuviranomaisten mukaan markkinoille pääsy on vaikeaa, koska muiden yhtiöiden on vaikea skaalata softaansa monikansallisiin tarpeisiin, Oraclen mukaan markkinat ovat sen sijaan huokoiset ja avoimet.

Euroopan komission oli määrä tehdä sitova päätös asiasta toukokuun 11. päivään mennessä, mikä olisi ajanut Yhdysvaltain ei niin sitovan päätöksen edelle. Tämän välttääkseen komissio on keksinyt mahdollisen keinon lykätä päätöstään.

Normaalisti Oracle voittaisi automaattisesti, jos komissio ei tee päätöstään toukokuun takarajaan mennessä. Mutta jos yhtiö on jättänyt toimittamatta avaintodisteita, kello voidaan pysäyttää. Yhdysvaltalaisten viranomaisten mukaan näin on Oraclen kohdalla käynytkin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    2. 2

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    3. 3

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

    8. 8

      Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

    9. 9

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    10. 10

      Loton oikea rivi on tässä – ensi viikolla jaossa 2,4 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    8. 8

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    9. 9

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    10. 10

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    2. 2

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    3. 3

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    4. 4

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    5. 5

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    6. Näytä lisää