Digitoday

Valikko

EFFI: Vertaisverkkojen haittoja liioiteltu

Electronic Frontier Finland ry (EFFI) on tyytyväinen tuoreisiin tutkimustuloksiin, jotka osoittavat vertaisverkkoissa jaetusta musiikista aiheutuvien haittojen olevan merkittävästi levyteollisuuden väitteitä pienempiä.
Felix Oberholzer-Geen (Harvard Business School) ja Koleman Strumpf (University of North Carolina) julkaisivat maanantaina tutkimuksen, jossa on ensimmäistä kertaa kartoitettu empiirisesti musiikin myynnin ja verkkovaihdon välistä riippuvuutta.

Tutkimus osoittaa, että vertaisverkoissa tapahtuvalla musiikin lataamisella ei ole tilastollisesti havaittavaa vaikutusta musiikin myyntilukuihin.

- Tulos ei ole sinänsä yllätys. Esimerkiksi Suomessa CD-levyjen myynti kasvoi noin viisi prosenttia viime vuoden aikana, vaikka samaan aikaan vertaisverkoissa tapahtunut musiikin lataaminen lisääntyi ainakin vastaavalla määrällä laajakaistayhteyksien yleistymisen vuoksi, EFFI:n puheenjohtaja Ville Oksanen selittää,

- Nyt saatu tulos osoittaa myös musiikkiteollisuuden harrastamien kyselytutkimusten tulokset vääriksi. Näiden musiikkiteollisuuden ostamien selvitysten menetelmiin on suhtauduttu epäilevästi akateemisessa maailmassa ja nyt nämä epäilykset ovat osoittautuneet täysin aiheellisiksi.

EFFI on huolissaan siitä, että lainsäätäjä uskoo edelleen sisältöteollisuuden propagandaan. Uudessa tekijänoikeuslaissa lähtökohdaksi on otettu, että verkkojakelun haitallisuutta ei tarvitse osoittaa. Tämä periaate on nyt julkaistujen tulosten valossa jyrkästi ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Kun lisäksi otetaan huomioon tiedot, joiden mukaan myös Euroopassa aletaan haastaamaan tavallisia käyttäjiä oikeuteen verkkojakelusta, voidaan syystä pelätä kansalaisten oikeusturvan vaarantuvan, arvioidaan EFFI:ssä

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

    2. 2

      Sipilä: Hallitus sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen

    3. 3

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    4. 4

      Petri nappasi salaperäisen kuvan: onko tässä Linnanmäen uutuuslaite?

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Video: Juuso-karhu kömpi hereille talviuniltaan!

    7. 7

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    8. 8

      Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

    9. 9

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    10. 10

      Katso video: Iloinen Kim Jong-un myhäili kyljysten keskellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    4. 4

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    10. 10

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jere Karalahti vihjaa muutosta Thaimaahan: ”Kohta sitä jo eletään tuolla”

    2. 2

      Sipilä: Hallitus sopuun miljardin säästöistä julkiseen talouteen

    3. 3

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    4. 4

      Petri nappasi salaperäisen kuvan: onko tässä Linnanmäen uutuuslaite?

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. Näytä lisää