Digitoday

Valikko

Kerta- ja kestoketutusta

Tekisi mieli otsikoida juttu kovemminkin, mutta tämä kun kuulemma on perheorientoitunut julkaisu, joten tyydytään ketutukseen. Yksi kollega myös puhuu vilutuksesta, joten sitäkin termiä voisi harkita...
Eli siis ketuttaa – eikä ainoastaan se, että Helsingissä ei vieläkään meinaa saada autoa parkkiin keskustassa, kun huomattava osa kadunvarsipaikoista on edelleen lumen alla.

Eikä vain se, että kohta Helsingissä pääsee kävelemällä nopeammin eteenpäin kuin autolla (käveleminenhän on jopa terveellistä).

Taso ja sen puute

Pahin ketutuksen aihe on armaan kotimaamme tilaa koskevan keskustelun taso tai pikemminkin sen puute.

Vihdoin on havahduttu näkemään, että olemme menossa kovaa vauhtia Pieksämäen raiteelle, mutta tehdäänkö asialle oikeasti jotakin? Pikemminkin tulee mieleen, että asioista vain halutaan keskustella kunnes helvetti jäätyy ja sitten ikävät päätökset lykätään vaalikauden yli tai seuraavalle sukupolvelle.

Tai katsotaan mieluummin Miljonääri-Robinson-Idols-Kimin formulaseikkailuja.

Virallinen totuus

Valtamedia on mukana tässä myllyssä suoltamalla populistista sontaa, jolla on vähän tekemistä todellisten ongelmien kanssa.

Valtakunnan virallinen totuuden torvi eli Yleisradio kertoo tutkivan journalismin keinoin MOT-ohjelmassa, kuinka biotekniikka ja etenkin sen tukeminen on syvältä. Lääkkeiden kehittäminen kun voi kestää pitkään ja kaikki kehityshankkeet eivät pääse tuotteiksi asti.

Niinpä – on se kummallista, että tukea ei keskitetä hankkeisiin, jotka tuottavat tuloksia nopeasti ja varmasti.

Toinen "?virallinen"? taho eli Helsingin Sanomat taas antaa tukkapöllyä Tekesille – se kun on rahoittanut yrityksiä, jotka ovat tehneet konkurssin.

Onhan se nyt päivänselvää, että olisi parempi rahoittaa vain varmoja uusia Nokioita tai Suuntoja – mitä sitä nyt luusereille veroeuroja syytämään. Pitäisi säätää laki, että rahoitusta ei saa antaa sellaisille yrityksille, jotka voivat mennä joskus konkurssiin.

Pasuunoista äänitorviin

Onneksi näiden tuomiopäivän pasuunoiden rinnalla on toisia, toiveikkaampia, mutta vähintään yhtä virallisia äänitorvia:

Ay-liikettä kiinnostaa perinteisten valtarakennelmien ylläpitäminen ja muutosten hidastaminen. Parempi mukavat oltavat lyhyellä tähtäimellä kuin pitkän tähtäimen kestävä kehitys – eiväthän ne nykyiset jäsenmaksujen maksajat ja johtajat kovin pitkään enää elä. Ja se mitä sen jälkeen tapahtuu on Jonkun Toisen Ongelma.

Hallitus sanailee mahtipontisesti työllisyysasteen nostamisesta ja 100 000 uuden työpaikan luomisesta vaalikauden aikana, vaikka mittarit menevät kovaa vauhtia pakkasella.

Joku voisi kertoa hallitukselle, että yksikään hallitus ei tunnetun historian aikana ole luonut merkittävissä määrin työpaikkoja, vaan työpaikat luodaan kyllä yksityisellä sektorilla.

Valmistavan teollisuuden työpaikkoja katoaa hitaasti (ja joskus nopeamminkin), mutta varmasti Kiinaan ja muihin halvan työvoiman maihin. Tämä trendi ei pysähdy ennen kuin kenties me olemme halvan työvoiman maa, jossa kustannukset ovat alemmat kuin Kiinassa.

Tietyt pääomaintensiiviset alat kuten metsäteollisuus ovat lyhyellä tähtäimellä vähemmän uhattuina, mutta toisaalta niiden työllistävä vaikutus on loppujen lopuksi aika pieni.

Suomi vs. Bangalore

Ei teollisuuden pako Suomesta ole ongelma, sanovat viralliset viisaat. Tutkimusten mukaan Suomi on maailman kilpailukykyisin maa. Ja mehän olemme luovia, ah niin luovia. Kyllä me pärjäämme tällä kilpailukyvyllä ja luovuudella.

Epätietoinen vain haluaisi tietää, miten suomalainen luovuus mahtaa kestää sen, että yksin Bangaloren yliopistosta (yli 420 000 opiskelijaa) valmistuu moninverroin enemmän insinöörejä kuin kaikista Suomen oppilaitoksista yhteensä, useimpien intialaisten insinöörien äidinkieli on englanti ja palkkataso 20-30 prosenttia meikäläisestä.

Aika luova pitää olla, että tuosta pannaan pitkällä tähtäimellä paremmaksi. Ja jos Intian elin- ja kustannustaso nousee liikaa, Filippiinit ja Indonesia ovat tulossa perästä – niissä on runsaasti väkeä, koulutustaso nousee ja palkat ovat vielä pienemmät.

Onneksi Suomi on sentään ict-sektorin keihäänkärjessä. Meillähän on Nokia ja ... ja ... Hyvät uutiset on se, että meillä on Nokia. Huonot uutiset on se, että meillä on vain Nokia.

Viimeiset 10 vuotta eivät ole tuottaneet kovasta hypestä huolimatta montaa kansainvälisiä menestystarinoita ict-segmentillä.

Uusia suuria menestystarinoita ei myöskään ole liiemmin näkyvissä. Suomessa syntyvillä uusilla teknologiayrityksillä on nykyään harvoin maailmanluokan keksintöjä tai teknologiaa; yliopistotutkimuksesta syntyy vain vähän kaupallisia spinoffeja.

Bangalore alkaa tosissaan näkyä taustapeilistä...

Uudet lääkkeet

KTM:n asettama selvitysmies raportoi muutama päivä sitten valtion teknologiarahoituksen alueellisesta hyödyntämisestä. Raportissa suositellaan muun muassa seuraavia asioita:

1) Aluekeskus- ja seudulliset ohjelmat tulee kehittää yrittäjyyttä ja kasvua edistäviksi
2) Tekesin toiminta pitää alueellistaa
3) Ammattikorkeakoulujen roolia pitää kasvattaa

Suomeksi sanottuna teknologiapolitiikka pitää valjastaa aluepolitiikan käsikassaraksi, Tekesin resurssit hajauttaa joka niemeen ja notkoon ja nytkin jo ohuet tutkimusresurssit pitää levittää entistä laajemmalle pois harvoista kansainvälisesti kilpailukykyisistä yliopistoistamme.

Että näillä lääkkeillä eteenpäin. Luottamus valtiovallan kykyyn ratkaista tilanne kohosi taas kerran valtavasti...

Mikä nyt eteen, Pinneberg?

On helpompaa ja emotionaalisesti tyydyttävämpää olla kettuuntunut kuin ehdottaa rakentavia ratkaisuja pulmaan. Niinpä ratkaisuehdotuksia saadaankin odottaa seuraavaan Ikonoklastiin saakka...

  • Mielipide

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    3. 3

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

    6. 6

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa – ajoneuvosta löytyi ase

    7. 7

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    8. 8

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    9. 9

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    10. 10

      Trumpin Floridan-matkat ajavat salaisen palvelun vararikkoon – anoivat 60 miljoonaa lisää rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    3. 3

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    6. 6

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    7. 7

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    8. 8

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    3. 3

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

    6. Näytä lisää