Digitoday

Valikko

TeliaSonera maksaa Latvialle 1,5 miljoonaa korvauksia

TeliaSonera ja Latvian tasavalta ovat tänään vetäneet vaateensa takaisin ja sopineet Lattelekomia koskevan kiistan. Asiaa on puitu ICC:n välimiesmenettelyssä jo vuodesta 2000.

Sopimuksen mukaan TeliaSonera ja Latvian hallitus muodostavat yhdessä työryhmän tutkimaan erilaisia vaihtoehtoja kahden latvialaisen teleliikenneyhtiön, Lattelekomin ja Latvijas Mobilais Telefonsin (LMT), pitkäkestoisesta omistussuhteesta tulevaisuudessa.

TeliaSonera maksaa Latvian tasavallalle miljoona latia (noin 1,5 miljoonaa euroa) korvauksena välimieskiistasta Latvian tasavallalle aiheutuneista kuluista. Osapuolet neuvottelevat myös siitä, miten Latvialle toimitetaan vielä lisäsuoritus, kun neuvotteluissa TeliaSoneran kanssa toisen tai molempien teleyritysten transaktiosta päästään sopuun.

"Kiista on onneksi nyt saatu päätökseen. Siitä on ollut haittaa sekä Lattelekomin että LMT:n toiminnoille", sanoi TeliaSonera Norjan, Tanskan ja Baltian maiden toiminnasta vastaava johtaja Kenneth Karlberg.

Kiista nousi siitä, kun Latvia päätti päättää Lattelekomin yksinoikeuden kiinteisiin teleliikennelinjoihin kymmenen vuotta aikaisemmin kuin alkuperäisessä yksityistämissopimuksessa oli sovittu.

Latvia puolusti päätöstään muun muassa sillä, ettei Lattelekom ollut sopimuksen mukaan siirtynyt digitaaliseen verkkoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

    5. 5

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Pelicans nousi tasoihin, Tappara kylvettää Ilvestä Hakametsässä

    6. 6

      Sykloni lähestyy Australiaa – suomalaisnaiset evakuoitiin: ”Jouduimme lähtemään ilman mitään suunnitelmaa”

    7. 7

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    8. 8

      Vihtiläiskaunotar Janni sekoitti Englannin ja Espoon Heikoin lenkki -kisassa: "En ole käynyt Espoossa!"

    9. 9

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    10. 10

      Jopa 800 000 suomalaista altistuu – sisäilmasairauden ensioireet muistuttavat flunssaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

    5. 5

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Pelicans nousi tasoihin, Tappara kylvettää Ilvestä Hakametsässä

    6. Näytä lisää