Digitoday

Valikko

WorldComin Ebbersiä syytetään petoksesta

Julkaistu:

Yhdysvaltojen historian suurimman konkurssin tehneen WorldComin pääjohtaja Bernard Ebbers joutuu oikeuteen syytettynä salaliitosta ja petoksesta, maan oikeusministeriö kertoo. Valtiolla on kuitenkin vaikea taisto edessään, sillä tärkeät todistajat ovat itse syyllistyneet rikoksiin.

Lisäksi Ebbers ei käyttänyt tietokoneita tai sähköpostia, mistä olisi voinut kaivaa paljastuksia.

Talouspalvelu Bloombergin mukaan entinen teleoperaattori WorldCom, nykyinen MCI, vääristeli tulostaan vuoden 2000 syksystä lähtien Ebbersin johdolla, vaikka talouspäällikkö Scott Sullivan suositteli tuolloin sijoittajille kerrottavan, että tulosluvut tulevat olemaan pettymys.

Sullivan on yksi oikeuden avaintodistajista ja on myöntänyt syyllisyytensä samoihin syytteisiin kuin Ebbers.

Ebbers kertoo, ettei hän tiennyt yhtiön noin 11 miljardin dollarin petoksesta.

Nykyisin operaattori MCI:n johdossa on Michael Capellas. Yhtiön haasteina ovat yhä koveneva kilpailu ja aleneva kysyntä, mikä alunperin houkutti tulosten kaunisteluun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Tämän Suomen maakunnan asukkailla on EU:n suurin hiilijalanjälki – Syy sähkösyöpöissä taloissa

    6. 6

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    7. 7

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    8. 8

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    9. 9

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    10. 10

      28 vuotta taksikeskuksessa palvellut Paula lähetti viimeisen tilauksen keskiviikkona – uusi järjestelmä sotki systeemin välittömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. 6

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Tämän Suomen maakunnan asukkailla on EU:n suurin hiilijalanjälki – Syy sähkösyöpöissä taloissa

    6. Näytä lisää