Digitoday

Valikko

"Yhteistoiminta ei ole pelleilyä"

Julkaistu:

It-alaa koetelleet yt-neuvottelut ovat Toimihenkilöliitto Erton puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä menettäneet varsinaisen merkityksensä.

"Vallitseva työnantajakulttuuri, josta on tullut pelleilyä yt-neuvotteluissa ja piittaamattomuutta henkilöstön hyvinvoinnista, on syöksemässä suomalaiset työmarkkinat kaaokseen ja rauhattomuuteen", Rinne pelkää.

Viime kuukausien ulosmarssit ja pidemmät työselkkaukset ovat hänestä osoitus palkansaajapuolen kasvavasta ahdistuksesta, mutta myös pinnan katkeamisesta ja voimakkaasta halusta saada tilanteeseen korjausta.

"Nämä tapahtumat ovat vasta alkua, elleivät työnantajat ryhdy kunnioittamaan tuloksentekijöidensä työsuhdeturvaa", Rinne arvelee.

Päätökset tehty ennen neuvotteluja

Rinteen mukaan yhteistoimintalaki on tarkoitettu välineeksi, jonka avulla työntekijöille pitäisi syntyä mahdollisuuksia vaikuttaa omaa työtään ja työpaikkaansa koskeviin asioihin. Oikein ymmärrettynä yhteistoiminta antaisi myös työnantajalle uusia ratkaisun avaimia tuloksellisen liiketoiminnan harjoittamiseksi.

"Työnantajat kuitenkin mieltävät liian usein yhteistoiminnan henkilöstönsä kanssa pääasiassa irtisanomis- tai lomauttamistilanteisiin kuuluvaksi muodollisuudeksi, pakkopullaksi, joka on käytävä läpi ennen kuin päästään toteuttamaan jo tehtyjä päätöksiä. Tilanne on kestämätön ja erityisen sietämätön silloin, kun se yhdistyy ahneiden omistajien lyhytnäköiseen voitontavoitteluun henkilöstön hyvinvoinnin kustannuksella", Rinne tykittää.

Tietokarhun työntekijät marssivat ulos

Työnantajien on Rinteen mielestä otettava todesta työsopimuslaissa säädetyt velvoitteet uudelleen kouluttamiseen ja uudelleen sijoittamiseen, kun ne ovat irtisanomisten tai lomauttamisten vaihtoehtoina yrityksen taloudellisen tilanteen huomioon ottaen kohtuullisia. Rinne vaatii, että vanha suomalainen oikeusperiaate, sopimuksen on pidettävä, on saatava kunniaan myös työmarkkinoilla.

Yhtenä osoituksena Rinteen mainitsemista palkansaajapuolen mielialoista nykytilanteessa Tietokarhu Oy:n henkilöstö on päättänyt poistua työpaikaltaan tänään klo 14.00 liittyen yrityksessä meneillään olevien yt-neuvottelujen kärjistymiseen.

Ulosmarssiin osallistuu noin 200 työntekijää Helsingissä ja Jyväskylässä.

Elisan henkilöstö puolestaan marssi ulos lokakuun lopussa vastalauseena operaattorin suunnittelemille 900 hengen irtisanomisille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. 6

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    7. 7

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    8. 8

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    9. 9

      Katri Helena palasi tanssilavoille vuosien tauon jälkeen – jännitti eniten Tommi-rakkaan reaktiota: ”Ei jälkeenpäin huomauttanut mistään”

    10. 10

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    8. 8

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. Näytä lisää