Digitoday

Valikko

Julkinen sektori vetää it-kasvua Suomessa

Julkaistu:

Tietokoneiden kysyntä on lähtenyt kasvuun, joten IT-markkinoiden kehitys osoittaa varhaisia merkkejä elpymisestä, kertoo tutkimusyhtiö IDC:n raportti Suomen ja pohjoismaiden IT-markkinoista. IDC:n mielestä on kuitenkin vielä liian aikaista sanoa, että markkinatilanne on kääntynyt.

Eri toimialojen välillä on nähtävissä suuria eroja. Tällä hetkellä yksityisellä puolella organisaatiot supistavat IT-budjettejaan, kun taas julkinen sektorin menot IT-laitteisiin, -ohjelmistoihin ja -palveluihin ovat kasvussa. Toisin sanoen julkinen sektori vetää Suomen IT-markkinoiden kasvua.

Julkisen sektorin kasvun taustalla ovat mm. digitaalisten palvelujen kehitys kansalaisille sekä sisäisten prosessien tehostamishankkeet. Myös EU suosittaa julkista sektoria panostamaan tietotekniikkaan.

Metsäteollisuuteen odotetaan ulkoistusbuumia

Teollisuudessa yksi voimakkaimmin kasvavista sektoreista IT-markkinoilla on metsäteollisuus. Metsäyhtiöt ovat huomanneet tarpeen keskittyä ydinosaamiseensa ja ulkoistamisen tuomat edut.

Ulkoistuksissa on aluksi on lähdetty liikkeelle ulkoistamalla energian tuotantoa, metsiä ja logistiikkaa. Päänavauksen merkittäville IT-ulkoistuksille teki M-real ja IDC uskoo tämän olevan vain alkusoittoa metsäyhtiöiden suurille IT-ulkoistuksille.

Teleala rämpii edelleen

Suomen rahoitussektorilla on nähtävissä tarvetta IT-laitteistojen hankinnoille sekä ohjelmistojen päivityksille ja integroinnille. Suomessa rahoitussektorilla ei ole enää odotettavissa vuoden 2004 jälkeen suurta kasvua IT-ulkoistusmarkkinoilla, koska suurimmat toimijat kuten Sampo ja Nordea ovat jo ulkoistaneet ison osan IT-toiminnoistaan. Toisaalta isoista toimijoista jäljellä on vielä Osuuspankki, joka ei ole lähtenyt vahvasti mukaan ulkoistustrendiin, eikä IDC usko näin edes tapahtuvan lähivuosina.

Hitaamman kasvun alueita ovat esimerkiksi telekommunikaatio- ja kuljetussektori. IDC ennustaa, että IT-investoinnit Pohjoismaissa kasvavat julkisella sektorilla noin 4% tänä vuonna kun taas yksityisen sektorin IT-investoinnit pysyvät lähes samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    5. 5

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    6. 6

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    7. 7

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    8. 8

      Dianasta puhutaan avoimesti uutuusdokumentissa: ”Hän oli ujo, epävarma ja naiivi” – Näin prinssit saatiin avautumaan

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Naiset polttavat burkiaan ja miehet ajavat partojaan Isisin kynsistä vapautumisen jälkeen

    5. 5

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    6. Näytä lisää