Digitoday

Valikko

Tellabs ulkoistaa Espoon tuotantonsa Elcoteqille

Julkaistu:

Tellabs ulkoistaa Tellabs Internationalin tuotteiden valmistuksen Elcoteqille. Tellabs International käsittää Tellabsin Yhdysvaltojen ulkopuolisen toiminnan ja sen suurin yksikkö sijaitsee Espoossa.

Käytännössä yhtiöiden sopimus merkitsee sitä, että Elcoteqille siirtyy Tellabsin Espoon tuotantotoiminta, jossa valmistetaan tietoliikenneverkkoihin digitaalisia optisia ristikytkimiä ja laajakaistaliityntäjärjestelmiä.

"Päätös oli vaikea"

Ostava Elcoteqin yksikkö on Elcoteq Tallinn A/S. Tuotanto siirtyy pois Espoon tehtaan tiloista vuoden 2004 syksyn aikana, mutta päätökset uudesta sijoituspaikasta tehdään vasta kilpailuviranomaisten hyväksyttyä sopimuksen. Päätöstä odotetaan vuoden loppuun mennessä. Tehtaan kaksisataa työntekijää siirtyvät Elcoteqin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

"Ulkoistamispäätös oli Tellabsille vaikea mutta välttämätön tavoitellessamme paluuta kannattavaan kasvuun", sanoo Tellabs Internationalin toimitusjohtaja Anders Gustafsson. Hänen mukaansa Elcoteqin täytyy kyetä vastaamaan Tellabsin kustannusten pienentämiseen liittyviin odotuksiin.

Elcoteqin viestintäjohtaja Osmo Kammonen kuitenkin huomauttaa, ettei kulujen karsiminen tarkoita automaattisesti tuotannon siirtoa ulkomaille. "Selvitys on vielä käynnistymättä. Säästöjä saa myös prosesseja parantamalla ja volyymiedun kautta. Olemme Tellabsia isompi komponenttiostaja maailmalla", Kammonen huomioi.

Tellabs International teki Elcoteqista ensisijaisen toimittajansa. Elcoteq arvioi, että järjestely kasvattaa yhtiön liikevaihtoa selvästi yli sadalla miljoonalla eurolla vuonna 2004. Elcoteq odottaa sopimuksen myös parantavan ensi vuoden tulosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    6. 6

      Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

    7. 7

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    8. 8

      Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

    9. 9

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    10. 10

      Saksan keihäshirmu jäi lähes 10 metriä kauden parhaastaan – Pitkämäki ei yllättynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    4. 4

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    7. 7

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    5. 5

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    6. Näytä lisää