Digitoday

Valikko

EFFI patistaa EU:n ohjelmistopatenttilakia eteenpäin

Julkaistu:

Kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland ry on huolissaan EU:n ohjelmistopatenttidirektiivin kohtalosta. Järjestö kerää parhaillaan allekirjoituksia vetoomukseen, jonka se luovuttaa hallitukselle ja eduskunnalle perjantaina.

Vetoomuksessa vaaditaan EU:n ohjelmistojen patentointia rajoittavan direktiivin nopeaa hyväksymistä mahdollisimman pienillä muutoksilla.

Direktiivin kohtalo on tällä hetkellä jäsenmaiden käsissä. Jos asiasta saada päätöstä marraskuun loppuun mennessä, direktiivin käsittely lykkäytyy kesän parlamenttivaalien jälkeiseen aikaan. EFFIn mukaan tämä tarkoittaa sitä, että prosessi joudutaan aloittamaan nollapisteestä uusien eurokansanedustajien myötä.

"Direktiivin nopea hyväksyminen olisi kaikkien etujen mukaista. Tällä hetkellä Patentti- ja rekisterihallitus myöntää patentteja, jotka ovat todennäköisesti tulossa olevan direktiivin vastaisia. Mitä näille patenteille tapahtuu direktiivin tullessa voimaan? Kuka korvaa turhat hakukustannukset tai maksetut lisenssimaksut", EFFIn varapuheenjohtaja Ville Oksanen kysyy.

Hänen mukaansa direktiivin yhtenä tavoitteena oli selventää oikeustila mahdollisimman nopeasti harmonisoimisen kautta. Oksanen toivoo, että tästä pidetään kiinni.

Uusi parlamentti saattaisi hyväksyä laajemmat patenttioikeudet

"Direktiivin lykkäämisen takana on ajatus, että uusi valittava parlamentti saattaisi taipua helpommin patentoinnin puolesta olevan lobbauksen edessä ja hyväksyä lopputuloksen, jota ei saataisi läpi nykyisestä parlamentista", kommentoi EFFIn patenttiasiantuntija Tapani Tarvainen.

Nykyisen parlamentin äänestyksessä tärkeimmät läpimenneet muutosesitykset koskivat ohjelmistopatentin määritelmää, jota tiukennettiin merkittävästi verrattuna siihen, mitä Euroopan patenttivirasto on soveltanut käytännössään.

Lisäksi rajoitettiin patentoinnin vaikutusta yhteensopivien ohjelmistotuotteiden valmistamiseen ja edellytettiin ohjelmakoodin lisäämistä osaksi patenttihakemusta. Tällä ei ole kuitenkaan suurta merkitystä, koska määrittely veti patentoinnin rajat tiukoiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    2. 2

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    3. 3

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    4. 4

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. 6

      Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

    7. 7

      Viimeiset kuvat: Roger Moore edusti hyvinvoivana vielä viime lokakuussa – vetäytyi julkisuudesta sen jälkeen

    8. 8

      Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Upea joka vartalolla – ikoninen, rohkea kokouikkari on taas superhot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    6. 6

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    7. 7

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    8. 8

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    9. 9

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    2. 2

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    3. 3

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    4. 4

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. Näytä lisää