Digitoday

Canal Digitalilla rajua kasvua tilaajissa

Julkaistu:

Pohjoismaisen digi-tv-operaattori Canal Digitalin tilaajamäärä kasvoi heinä-syyskuun aikana ennätysmäisesti eli 18 000 uudella maksullisia tv-palveluja tilaavalla asiakkaalla.
Yhtiön mukaan satelliittivälitteisen digiTV:n tilaajamäärä oli syyskuun lopussa 726 000.

Tilaajamäärät kasvoivat kaikissa Pohjoismaissa. Canal Digitalin pääjohtaja Christian Albechin mukaan uusien tilaajien määrän kasvu heinä-syyskuun aikana oli merkittävää. Samanaikaisesti myös nykyiset asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä Canal Digitalin digiTV-kanava- ja palvelutarjontaan ja jatkaneet tilaustaan ennätysmäisen paljon.

- Suomessa Canal Digitalilla on tällä hetkellä noin 50 000 tilaajaa. Tavoitteenamme on nelinkertaistaa tämä määrä vuoden 2008 loppuun mennessä, sanoo Canal Digital Finland Oy:n toimitusjohtaja Jukka Virtanen.

Canal Digitalin digitaaliset tv-kanavat näkyvät tavallisesta televisiovastaanotti-mesta, jonka lisäksi asiakas tarvitsee vain lautasantennin, digitaalisen satelliittivastaanottimen ja älykortin. Ne voi ostaa tai vuokrata yli 600 kodinkone- tai antenniliikkeistä kautta maan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Canal Digital jakaa Pohjoismaissa TV-signaaleja satelliitin lisäksi myös kaapeliverkon välityksellä yhteensä kaikkiaan 2,6 miljoonaan kotitalouteen eli lähes 25 prosenttiin kaikista Pohjoismaiden televisio-kotitalouksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Iäkkäitä miehiä epäillään puolisoidensa murhista Pohjois-Savossa – kymmeniä teräaseiden iskuja

    4. 4

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    5. 5

      Kommentti: Niinistö keräsi 156 000 kannattajakorttia – mitä se merkitsee?

    6. 6

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    7. 7

      Mummoalkkarit jalkaan! Käytännölliset pikkupöksyt ovat nyt kuumaa kamaa

    8. 8

      Teemu Ramstedt lähti KHL-seurasta: ”Onnea loppukauteen”

    9. 9

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    10. 10

      Tällainen mies on vetypommipuheilla kohauttanut Pohjois-Korean ulkoministeri: ”Ei tyypillinen kommunistinen byrokraatti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    5. 5

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    6. 6

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    7. 7

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    9. 9

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    10. 10

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Iäkkäitä miehiä epäillään puolisoidensa murhista Pohjois-Savossa – kymmeniä teräaseiden iskuja

    4. 4

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    5. 5

      Kommentti: Niinistö keräsi 156 000 kannattajakorttia – mitä se merkitsee?

    6. Näytä lisää