Digitoday

Valikko

WM-data Novo nousi TietoEnatorin kantaan

Julkaistu:

Suomalaisomistajat ovat myymässä Novoa ruotsalaiselle Wallenbergien rahasuvulle ja synnyttämässä Pohjoismaiden selvästi toiseksi suurinta it-palvelutaloa.

Suomessa jo toimiva ruotsalainen WM-data yhdistyy kotimaiseen palveluyhtiö Novoon. Sijoittajat ehtivät arvuutella kaksikon yhdistymistä jo vuosikaudet. "Meillä on ollut tavoitteena päästä Ruotsiin, ja tällä tavalla se toteutuu", perusteli Novon hallituksen puheenjohtaja Veikko Kasurinen liittoa keskiviikkona. Paremman hinnan hierominen kesti kaksi viikkoa. Hänen mukaansa myös Novon pienempien omistajien kannattaa hyväksyä tarjous.

Yhdistyvä WM-data Novo, joka ainakin väliaikaisesti tulee olemaan myös yhtiön virallinen nimi, nousee kooltaan Pohjoismaiden toiseksi suurimmaksi alan yhtiöksi. Ykkösenä pysyy edelleen kotimainen TietoEnator, mutta välimatka kaventui huomattavasti. WM-data nousee Novolla jo kaksi kertaa kookkaammaksi kuin alueen kolmanneksi painavin teknotalo, norjalaisyhtiö Ementor, joka toimii myös Suomessa.

Kokoa fuusioyhtiölle kertyy 1,1 miljardin vuosimyynnin verran, josta Novon osuus on 0,31 miljardia euroa. Suurin suomalaisomistaja on Erkki Etola sijoitusyhtiönsä kautta. Siivu äänivallasta jää alle sadasosan.

Lue lisää aiheesta tänään ilmestyneestä ITviikko-lehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Miksi lastenohjelmien hahmot kiihottavat perheenisiä? Seksuaaliterapeutti: Fetissit voivat olla monenlaisia

    10. 10

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    5. 5

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. Näytä lisää