Digitoday

Valikko

Nykyinen laajakaista jää jalkoihin kahdessa vuodessa

Julkaistu:

Nykyinen laajakaistaverkko on jäämässä tarpeettomaksi jopa kahdessa vuodessa, arvioi Intel Corporationin hallitustenvälisiä suhteita Brysselissä johtava Benny Ginman. Myös 3G-ratkaisut saattavat jäädä kalleutensa vuoksi toteutumatta, hän sanoo.
Ginman ottaa esimerkeiksi kaksi uutta standardia, uwb:n (ultra wide band) ja wimaxin (world interoperability for microwave access). Niillä on hänen mukaansa hyvät mahdollisuudet olla lähitulevaisuuden yleisstandardeja.

Wimaxin avulla tietoa voidaan siirtää jopa 75 megabitin sekuntivauhtia 50 kilometrin säteellä tukiasemasta. Kun siihen on siirretty liikkuvuus, standardi tunnetaan nimellä 802.16e.

Uwb on Ginmanin mukaan bluetoothin seuraaja erilaisten päätelaitteiden yhdistäjänä. Siinä nopeus on 10 metriä etäisyydellä on 110 megabittiä sekunnissa ja metrin etäisyydeltä 480 megabittiä sekunnissa. Standardointijärjestö IEEE on numeroinut uwb:n 802.15:ksi.

Ginman selvittää, että Brysselin näkökulmasta adsl ei ole enää puheenaihe. EU:n päämajan käytävillä puhutaan hänen mukaansa myös, että 3g saattaa jäädä kalleutensa takia jäädä toteuttamatta.

- Uudet standardit, uwb ja wimax, saattavat tulla käyttöön samalla tavalla kuin wlan, jolla oli käyttäjille selvää tarvetta, ja samalla matala hyväksymiskynnys. Intelin kannalta politiikkana on kuitenkin se, että wimax ei korvaa 3g:tä, vaan täydentää sitä.

Operaattoreille uusia suuntauksia

Ginman arvioi, että langattoman maailman voimallinen läpilyönti aiheuttaa uudelleen arviointeja operaattorimaailmassa. Kun puhe on käytännössä ilmaista, mistä rahat saadaan, jos kuparilangat käyvät tarpeettomiksi?

Hän arvioikin, että palvelujen järjestäminen uudessa arkkitehtuurissa on luonnollinen rooli operaattoreille.

Intelillä on paljon pelissä langattomien standardien edistämisessä. Yritys haluaa mikrotietokoneet ja kannettavat laitteet tämän vision keskipisteeseen.

Kodeista mediakeskuksia

Ginman ennakoi, että kodeista tulee uusien standardien toteutumisen myötä mediakeskuksia, jossa päätelaitteet keskustelevat keskenään. Esimerkiksi pc:stä voidaan ladata kuvia tai filmejä televisioon. Kaikki liikenne koteihin hoituisi langattoman verkon kautta.

Hänen mukaansa eri osapuolilla on pelkästään Euroopassa edessään jättiläismäiset markkinat uusiin standardeihin pääsemisessä.

- EU:ssa tiedetään jo, että tietoyhteiskuntaan ei päästä ilman laajaa kaistaa. Euroopassa 40 prosentilla talouksista on pc, mutta vain viidellä prosentilla laajakaistainen internet-yhteys. Siinä on haastetta Unionille ja laitevalmistajille, Ginman huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Tässä on NHL:n varaustilaisuuden kuumin suomalaisnimi – sivuamassa 22 vuoden takaista ennätystä

    4. 4

      Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. 6

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    7. 7

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    8. 8

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    9. 9

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    10. 10

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    9. 9

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Tässä on NHL:n varaustilaisuuden kuumin suomalaisnimi – sivuamassa 22 vuoden takaista ennätystä

    4. 4

      Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. Näytä lisää