Digitoday

Valikko

Uudet tuulet puhaltavat Satamassa

Julkaistu:

Satama Interactiven heinä-syyskuun liiketulos nousi plussalle 0,5 miljoonan euron verran vuotta aiempaan 0,2 miljoonan tappioon verrattuna. Liikevaihto ylsi lähes edellisvuoden tasolle ja oli viisi miljoonaa euroa.

Kehitys olemassa olevissa asiakkuuksissa on ollut myönteistä. Syyskuun aikana Nokia julkisti www.n-gage.com-verkkopalvelunsa. Sataman työn painopiste on ollut sivuston käyttöliittymän ja palvelukonseptin suunnittelussa, sekä palvelun teknisessä toteutuksessa.

Euroopassa on nähtävissä orastavaa kiinnostusta uusiin digitaalisiin kehityshankkeisiin. Esimerkiksi teleoperaattorit ovat vähitellen toipumassa 3G-lisenssi-investointien aiheuttamasta taantumasta.

Satama arvioi, että sillä on hyvät valmiudet vastata markkinoilla tapahtuviin muutoksiin. Kansainvälisten toimintojen rakennejärjestelyistä aiheutuneiden kuluvarausten johdosta Sataman tämän vuoden tulos jää kuitenkin tappiolliseksi.

Konsernin rakennetta muutettiin merkittävästi toisella neljänneksellä, ja kansainvälinen toiminta keskitettiin Amsterdamiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    5. 5

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    6. 6

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    7. 7

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    8. 8

      Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – AFP: kolme kuollut, kymmeniä kateissa

    9. 9

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    10. 10

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    5. 5

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    6. Näytä lisää