Digitoday

Valikko

Pohjoismaat piinkovia tietoyhteiskuntaindeksissä

Julkaistu:

Ruotsi keikkuu jo neljättä vuotta IDC/World Times Information Society Indeksin huippupaikalla. 1990-luvun alusta koottu monimuuttujaindeksi on luotu mittaamaan sitä kuinka hyvin yhteiskunta ja sen rakenteet pystyvät käyttämään tietovallankumousta ja sen välineitä, tietokonetta, internetiä ja viestintämenetelmiä hyväkseen.
Suomi kiipesi listalla viime vuoden kahdeksannelta sijalta viidennelle. Edellisvuonna sitten Suomi oli listan kolmantena.

Pohjoismaat muodostavat piinkovan ryhmittymän tietoyhteiskuntalistalla. Tänä vuonna kaikki neljä ovat viiden parhaan joukossa. Viime vuonna ne sopivat kahdeksan parhaan joukkoon. Molempina vuosina Suomi jäi ryhmän peränpitäjäksi.

IDC:n jokavuotisessa laajassa selvityksessä käytetään mittareina muun muassa internet-yhteyksien levinneisyyttä, langattomien tekniikoiden kehitystä ja it-kulutuksen osuutta bruttokansantuotteesta.

Ruotsalaisista verkossa on 69 prosenttia väestöstä ja heistä joka kuudennella on laajakaista yhteys. Matkapuhelintiheys on 80 prosenttia. Internetiä käyttävistä ruotsalaista peräti neljännes pääsee verkkoon myös langattomasti.

Selvitys kattaa 55 maata, joiden osuus maailman it-budjetista on yhteensä 98 prosenttia.

Tietoyhteiskunnan 10 kärjessä

Sija

2003

2002

1

Ruotsi

Ruotsi

2

Tanska

Norja

3

Hollanti

Sveitsi

4

Norja

USA

5

Suomi

Tanska

6

Uusi Seelanti

Hollanti

7

Sveitsi

Englanti

8

USA

Suomi

9

Itävalta

Itävalta

10

Kanada

Taiwan

Lähde: IDC

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    6. 6

      Jyrki Järvilehdon voinnista lisätietoa – turvallisuuspäällikön mukaan rataa on pakko muuttaa onnettomuuspaikassa

    7. 7

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    8. 8

      Sensaatiomaisesti ajanut Fernando Alonso kippisteli maidolla Indy 500:n jälkeen – ”Nautin todella”

    9. 9

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    10. 10

      Helsingissä nousi viikonloppuna ennätyskala – tiedätkö mikä tämä outo eväkäs on?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    6. Näytä lisää