Digitoday

Linus Torvalds siirtyy Open Sourceen

Julkaistu:

Linus Torvalds, suomalainen ohjelmoija, jota pidetään avoimen lähdekoodin ydinkäyttöjärjestelmän Linuxin isänä, jättää työpaikkansa Transmetalla ja siirtyy Open Source Development Labin palvelukseen. Torvalds on ollut viime aikoina paljon julkisuudessa kun SCO Group on viitannut häneen vaatiessaan miljardikorvauksia Unixin koodin laittomasta sisällyttämisestä Linuxiin.
Torvalds viittasikin Linuxin eteen tekemäänsä työhön sähköpostiviestissä, jota New York Times lainasi. Hän sanoi joutuneensa käyttämään enemmän aikaa Linuxiin kuin varsinaiseen työhönsä Transametalla.

Torvalds sanoi haluavansa keskittyä ohjelmiston uuteen versioon, jonka on määrä tulla julkisuuteen tänä kesänä.

Linux on ainoa käyttöjärjestelmä, joka on viime vuosina pystynyt kilpailemaan Microsoftin Windowsin leviämisen kanssa. Tutkimuslaitos Gartnerin mukaan Linux kasvatti markkinaosuuttaan palvelinohjelmistoissa 62 prosenttia samaan aikaan kun markkina kutistui kahdeksan prosenttia vuonan 2002.

Torvaldsista tulee Open Source Development Labin ensimmäinen ?Fellow? -tutkija. Oregonin Beavertonissa toimiva Open Source Lab on voittoa tuottamaton yhtymä, joka takana on 20 miljoonan dollarin alkupanos IBM:ltä, Hewlett-Packardilta, Inteliltä, Computer Associatesilta, NEC:ltä ja Fujitsulta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

    5. 5

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    6. 6

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    7. 7

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    8. 8

      Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

    9. 9

      Sankarivahtimestari taltutti kirkkoampujan Nashvillessä – ”Hän on henkilö, joka pysäytti tämän hulluuden”

    10. 10

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    10. 10

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Patrik, 25, soluttautui äärioikeiston sisäpiiriin – ”Tämä tulee päättymään sotaan”

    5. 5

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    6. Näytä lisää