Digitoday

Valikko

TietoEnator nykäisi ylös

Julkaistu:

Nokia laski viikossa vajaat kolme prosenttia, mutta se ei vienyt IT-salkkua miinukselle. Salkun vahvin nousija oli notkahduksestaan toipunut TietoEnator, jonka kurssi kiipesi ilman isoja uutisia jo lähelle 16 euroa. Nousua kertyi viikossa 10,5 prosenttia ja samalla yhtiö otti salkun painavimman osakkeen tittelin.

TietoEnatoria rivakammin nousi Aldata, joka kertoi ensimmäisistä kaupoistaan Yhdysvaltoihin. Aldatan kurssi on jo kolminkertaistunut viime syksyn pohjilta. Salkussakin sen arvo on noussut miltei 50 prosenttia hankintahinnastaan. Nokian ohella salkun ainoa laskija oli Teleste parilla prosentilla.

Tulosvaroituskausi lähestyy, mutta Nokian välikatsauksen jälkeen tilanne teknorintamalla näyttää melko rauhalliselta. Kaupankäynti alkaa muutenkin hiljentyä lomakauden alkaessa. Ensi viikolla katsastetaan salkkua viimeisen kerran ennen kuin se jätetään lepäämään keskikesän yli.

ITviikon kuvitteellisen osakesalkun historia:

16.11.1999 sijoitettu 100 000 euroa.
14.12. ostettu Comptelia, myyty Soneraa ja HPY Holdingia.
25.1. 2000 ostettu F-Securea, myyty Nokiaa, Tietoenatoria ja Comptelia.
7.3. ostettu Novo Groupia, myyty F-Securea ja Stonesoftia.
27.6. ostettu Tecnomenia, Teklaa, Tietoenatoria ja TJ Groupia uudella 100 000 euron pääomalla.
10.10. myyty Aldataa ja F-Securea.
21.11. myyty Novo Group ja Tietoenator, ostettu Jippii Group ja Satama Interactive.
9.1.2001 ostettu SSH:ta
16.1. myyty Nokiaa, ostettu uutena Teleste ja Basware, lisää Comptelia.
27.2. myyty Satama, TJ Group, KSP Yhtiöt, ostettu Nokiaa ja SSH:ta.
3.4. myyty F-Securea, Stonesoftia ja SSH:ta.
30.4. myyty F-Secure, Tekla ja Stonesoft, ostettu Aldataa, Soneraa, SSH:ta ja Telesteä.
5.6. ostettu Jippiitä ja Soneraa.
31.7. ostettu Comptelia ja Teklaa.
4.9. ostettu Nokiaa.
30.10. ostettu Tietoenatoria.
3.12. merkitty Soneran annista.
31.12. myyty Jippii, ostettu F-Securea sekä lisää Comptelia ja Aldataa.
5.2.2002 ostettu Teklaa.
5.3. myyty Stonesoftia ja Done. Myyty Technomen ja SSH.
2.4. ostettu Elisaa.
30.4. Myyty Done, F-Secure, Stonesoft ja Teleste.
4.6. Ostettu Nokiaa.
6.8. Ostettu Soneraa.
5.11. Myyty Nokiaa.
3.12. ostettu Novoa.
4.3.2003 Ostettu Aldataa ja TietoEnatoria.
6.5. Myyty BasWare, Comptel, Novo ja Tekla. Ostettu Proha ja Teleste.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    2. 2

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    3. 3

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    6. 6

      Ruotsin prinsessojen ihanat kesätyylit – ken on heistä kaikkein upein?

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Päivystyksen sairaanhoitajat huolissaan potilasturvallisuudesta Kuopiossa: Avoin kirje johtajille – avi pitää tilannetta poikkeuksellisena

    9. 9

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    10. 10

      O.J. Simpsonin, 70, kohtalo ratkeaa tänään – tällainen oli kivinen tie supertähdestä linnakundiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    7. 7

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

    10. 10

      Brittiläinen megayhtye sai ikuisen porttikiellon Kiinaan: Tämä Instagram-kuva johti karuun linjaukseen – fanit järkyttyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    2. 2

      Markus luuli metallinpaljastimen piipittäneen kuparikolikon vuoksi – kiven alta paljastui uskomattoman harvinainen muinaisesine

    3. 3

      Ajattelitko ostaa lakupiipun kauppareissulla? Näin sinulle voi käydä automaattikassalla

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Festivaalijärjestäjä paljastaa sisäpiiritietoa: Näin ihmiset yrittävät salakuljettaa alkoholia festareille – ”Hankalasti löydettävissä”

    6. Näytä lisää