Digitoday

Valikko

Poliisi epäonnistui mafian PGP-salauksen murtamisessa

Italian poliisi ja Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI ovat turhaan yrittäneet murtaa Punainen prikaati -terroristijärjestöltä kaapattujen Psion-kämmenmikrojen PGP-salausta (pretty good privacy).

Psionit jäivät poliisille Rooma-Firenze-junassa tapahtuneessa tulitaistelussa, jossa kuoli terroristijohtaja ja yksi poliisi. Kämmenmikrojen avulla poliisi oli toivonut saavansa tietoja Punaisesta prikaatista, joka terrorisoi Italiaa 1970- ja 1980-luvuilla.

Järjestön pitkä hiljaiselo päättyi neljä vuotta sitten, kun se murhasi yliopiston professorin, joka oli auttanut Italian hallitusta työreformissa.

PGP-salausohjelman 1990-luvun alussa kehittänyt Phil Zimmermann kertoi IDG-uutispalvelulle, että tekniikkaa on käytetty enemmän hyvän kuin pahan aikaansaamiseksi.

Esimerkiksi itäeurooppalaiset ihmisoikeusjärjestöt ovat kertoneet, että salaus on auttanut puolustautumaan painostavia hallituksia vastaan. Kosovon vapautusarmeijan mies oli kiitellyt pgp:n auttaneen 8 000 siviilin evakuoimisessa sodassa serbejä vastaan.

PGP:ssä ei ole takaovea

Zimmermannin mukaan PGP:ssä ei ole takaovea. Sitä on mahdoton murtaa salausanalyysillä, vaikka apuun kutsuttaisiin nykyiset PGP:n kehittäjät. Zimmermann kertoo, että täytyisi käyttää vaihtoehtoisia keinoja, kuten tekstin jäännösten etsimistä käyttämättömiltä muistialueilta.

Zimmermann epäilee murtajien mahdollisuuksia, vaikka IDG:n lähteiden mukaan tutkijat harkitsevat krakkereiden käyttämistä apuna. PGP:n murtamisen vaikeudesta kertoo myös Portlandin poliisin tutkijan todistus vuonna 1999 käsitellyssä oikeudenkäynnissä.

Tutkijan mukaan nykyisillä tietokoneilla kestäisi lähinnä miljoona vuotta murtaa tapauksessa käsitelty PGP-viesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    6. 6

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    7. 7

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    8. 8

      2. puolivälierät täydessä käynnissä – TPS iski kavennuksen

    9. 9

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    10. 10

      Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    8. 8

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    9. 9

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    4. 4

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    5. 5

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    6. Näytä lisää