Digitoday

Osaamisen johtamisesta bisneshyötyä

Julkaistu:

Olen osallistunut viimeisen neljän vuoden aikana useisiin hankkeisiin, joiden keskeinen tavoite on ollut osaamisen johtaminen. Suuret yritykset ovat investoineet miljoonia konserninlaajuisiin kompetenssien hallintaratkaisuihin.

Ajovoimana ovat olleet strategiaguru Hamelin ydinosaamisten kuvaaminen ja esimerkiksi vakuutusyhtiö Skandian henkisen pääoman omaleimaiset kehittämishankkeet. Tavoitteena on ollut uuden osaamisen kehittyminen ja leviäminen yrityksessä strategian toteuttamiseksi yhä paremmin.

Syntipukkina usein tietojärjestelmä

Nyt hyvin monet yritykset epäilevät osaamisen kehittämisen hankkeitaan ja niiden tuloksena syntyneitä ratkaisuja.

Huonojen tulosten syntipukkina on tälläkin kertaa melkein poikkeuksetta isolla rahalla hankittu tietojärjestelmä. Kun selvää takaisinmaksua ei näy, ovat useat yritykset jo luopuneet henkilötason osaamisten rekisteröimisestä ja käytöstä projektien resursoinnin tai ihmisten kehittämisen apuna.

Väärä soveltaminen on virhe

Minusta virhe ei ole järjestelmissä, vaan niiden huonossa soveltamistavassa. Luovuuden ja uuden kehittämisen sijalle on tullut mahdoton byrokratia ja osaamispohjaisten tehtäväkuvien myötä entistä jäykempi ja muodollisempi organisaatio.

Viisas tietotekniikan soveltaminen lisää minusta edelleen uutta osaamista ja auttaa jakamaan sitä tehokkaasti eri suuntiin. Kun olen monia tehtyjä osaamisen johtamisen ratkaisuja itsekin ollut kehittämissä, on pakko kysyä, meneekö nyt lapsi pesuveden mukana?

Osaamisen hallinnoinnin järjestelmien ytimenä on parhaissa tapauksissa strategisista tavoitteista johdettu osaamisrakenne, joka kattaa kaikki yrityksen osaamiset, kuten johtamisen, käytännön päivittäistyön, uudet tekniikat, ammattitutkinnot ja niin edelleen.

Osaamispuun tavoittena bonsai

Osaamisrakenteen esitystapana on yleensä hierarkkinen puu, jossa esimerkiksi kielitaidon haarasta lähtee englanti, siitä edelleen puhekieli, bisnesenglanti ja eri ammattialojen erikoismuodot.

Useimpien järjestelmien kannalta osaamisrakenne on dataa, jota voi lisätä niin paljon kuin haluaa. Tässä tehdäänkin helposti perustavaa laatua oleva virhe. Osaamispuu kasvaa erilaisia toimintoja, teknologioita ja yksilöitä tarkasteltaessa helposti erittäin laajaksi ja monihaaraiseksi.

Jopa yli 10 000 erilaisen osaamisen ristiriidattomana pitäminen on erittäin haastava hallinnollinen tehtävä. Samoin näin suurten rakenteiden mielekäs hyödyntäminen projektien miehittämiseksi tai osaamiskapeikkojen tunnistamiseksi on lähes mahdotonta. Jos vielä ison organisaation tehtäväkuvaukset perustetaan tällaisiin puihin, alkaa kuihtuminen melko varmasti.

Minusta parhaissa osaamisen johtamiseen tähtäävissä tietojärjestelmissä osaamispuu on pikemminkin bonsai - pieni, jatkuvasti hoidettu, leikkailtu ja näkemyksen mukaan tyylikkäimmäksi tehty. Kymmenien tuhansienkin ihmisten muodostamissa yrityksissä osaamispuussa riittää hyvin alle sata alimman tason haaraa.

Osaaminen strategien käsiin

Osaamisbonsain hoito täytyy olla yrityksen strategian toimeenpanosta vastaavien ihmisten käsissä. Heillä on varmasti parhaat edellytykset nähdä, milloin rönsy on katkaistava tai milloin kasvatetaan uusi oksa.

Pienen osaamispuun tarkoitus on tunnistaa ja toimia raamina yrityksessä yhtenäisyyttä vaativien osaamisalueiden ohjaukseen. Osaamisrakenteeltaan strateginen, tiivis ja tulevaisuutta ajatellen joustava tietojärjestelmä on isoissa yrityksissä ainoa väline varmistamaan, että jokaisen ihmisen kanssa käydään keskeisiin asioihin kohdistettu kehittämiskeskustelu.

Yksittäisten taitojen tai tekniikoiden kehittämisessä ja tiedon jakamisessa tarvitaan osaamispuiden asemesta aivan toisenlaisia ratkaisuja. Internetin sivustot yhdessä hakukoneiden kanssa osoittavat tietä myös yrityksen sisäisiin malleihin. Tekstimuodossa ihmisten itsensä ylläpitämät CV:t ovat varmasti hyödyllinen kokeilukohde.

Kokeilu kannattaa

Peter Sengen tietämyksen määritelmää mukaillen osaamisten täytyy olla kykyä uuteen toimintaan. Osaamisen hallinnoinnin tietojärjestelmät onkin käännettävä strategisen ohjauksen ja ihmisten keskinäisen jakamisen ratkaisuiksi.

Oman kokemukseni mukaan miltei jokaista osaamisen johtamiseen tarkoitettua tietojärjestelmää pystyy soveltamaan bonsai-periaatteella ja yhdistämään myös monipuolisiin tiedon jakelun välineisiin.

Suositan vähintäänkin kokeilemista. Parhaassa tapauksessa jo tehty hukkainvestointi voi kääntyä nopeasti yhdeksi parhaiten tuottavista. Erinomaiset ihmiset oikein ohjattuna ja oikeilla välineillä varustettuina kun ovat varmasti pysyvin kilpailuedun lähde.

Kirjoittaja on liikkeenjohdon konsultti ja partneri PA Consulting Groupissa. Sähköposti vesa.tiirikainen@paconsulting.com

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunnan häämatkasta täysi farssi: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    2. 2

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    3. 3

      Peltipoliisit täydessä valmiudessa tänään – näin monta kertaa kamera on räpsynyt

    4. 4

      Lauri Ylönen ja Katriina-rakas: vauva tulossa! – ”Minusta tulee taas isä”

    5. 5

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    6. 6

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    7. 7

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    8. 8

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    9. 9

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    10. 10

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    5. 5

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    6. 6

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    7. 7

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    8. 8

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    9. 9

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    10. 10

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunnan häämatkasta täysi farssi: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    2. 2

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    3. 3

      Peltipoliisit täydessä valmiudessa tänään – näin monta kertaa kamera on räpsynyt

    4. 4

      Lauri Ylönen ja Katriina-rakas: vauva tulossa! – ”Minusta tulee taas isä”

    5. 5

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    6. Näytä lisää